Leningrad Cowboys tekee ensi syksynä paluun uudella nimellä

Leningrad Cowboys tekee ensi syksynä paluun uudella nimellä
LC Cowboys & Harlem Angels esiintyvät Turun Logomossa lauantaina 15. marraskuuta.

Legendaarinen Leningrad Cowboys -bändi tekee paluu ja lähtee kiertämään kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.

Neljän konsertin kiertue aloittaa Kuopio-hallista marraskuun lopussa. Tis is tö komepäk -kiertue nousee lavalle myös Tampere-talolla, Helsingin jäähallissa sekä Lahden Vesijärvihallissa. Suomen keikkapäivät saavat jatkoa Turun osalta, sillä LC Cowboys & Harlem Angels esiintyy Logomossa lauantaina 15. marraskuuta.

Leningrad Cowboys perustettiin vuonna 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle jäämistään vuonna 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein.

Tis is tö komepäk -nimisellä paluukiertueella LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.

Vastaa