Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä

Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä
Logomon Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.–23.8. Esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.

– On ilo nähdä, kuinka Logomon Terassikesä vetää yleisöä vahvasti jo ennen kesän alkua. Lipunmyynti on ennätyslukemissa verrattuna tässä kohtaa kuuden vuoden aikana koettuun. Uusien iltojen artistit täydentävät ohjelmistoa – mukana on niin kulttiklassikoita kuin nousevia nimiä ja myös alaikäiset ovat Turistin keikan myötä huomioitu, kertoo tapahtuman promoottori Pietu Sepponen.

Lauantaina 2.8. Michael Monroe saapuu kovassa liveiskussa olevan bändinsä kanssa soittamaan yhden harvoista kesän keikoistaan. Luvassa on niin vanhoja hittejä, Hanoi Rocksin materiaaleja kuin täysin uutta tuotantoa. Illan avaajaksi saapuu 2000-luvun alkupuolella menestystä niittänyt Sammy Aaltosen johtama Private Line, joka on tehnyt paluun estradeille.

Torstaina 7.8. nautitaan Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuvan Gasellien keikasta sekä illan avaajasta Good Boysista.

Keskiviikkona 13.8. on luvassa spesiaali-ilta, kun Paperi T esittää kokonaisuudessaan 10-vuotisjuhlavuotta viettävän Malarian Pelko -debyyttialbuminsa.

Torstaina 21.8. nähdään Suomen tämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Turistin sekä tulokasartisti Senyan yhteisilta, joka on sallittu myös alaikäisille.

Perjantaina 22.8. Terassikesän kauden päätösviikonloppuna on luvassa Suomirockin kaanoniin lukeutuvien Egotripin ja Neljän Ruusun yhteiskeikka.

Vastaa