Hartwall-areena käyttöön loppukeväästä?

Ulosottolaitos on tehnyt päätöksensä ja viimeinen este entisen Hartwall-areenan kaupalle poistui. Lupaprosessi on ollut pitkä ja monimutkainen. Ulosottolaitoksen mukaan kaupan osapuolet vastaavat kaupan saattamisesta päätökseen ulosottomiehen valvonnassa. Kauppahinta jäädytetään pakotesäännösten mukaisesti.
Arena Eventsin taustalla ovat pakotelistatut oligarkit Gennadi Timtsenko sekä Arkadi, Boris ja Roman Rotenberg. Poikkeuslupa myönnettiin kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu ky:lle, joka kertoi aiemmin sopineensa areenan ostamisesta Rotenbergin perheen ja Gennadi Timtsenkon kanssa.
Aiemmin kauppa sai jo hyväksynnän Euroopan unionilta sen uuden Venäjää koskevan pakotepaketin kautta. Ulosottolaitos oli viimeinen taho, jonka lupaa kaupan toteutuminen vaatii. Trevian tiedotti 7.2., että kaupan täytäntöönpanon valmistelu voidaan aloittaa.
Helsinki-halli on ollut suljettuna Ukrainan sodan alusta lähtien, eli keväästä 2022.
Trevian Kasvun pääsijoittaja Heikki Viitikko sanoi 6.2. Helsingin Sanomien haastattelussa, että halli on hyvässä kunnossa. Hän arveli tuolloin, että ensimmäiset tapahtumat hallissa voitaisiin pitää jo loppukeväästä.
– Puhutaan ehkä huhtikuusta. Tässä vaiheessa tämä on vielä kaavailua. Mitään varmaa ei pysty sanomaan, mutta siellä on saatu tehtyä paljon niitä toimenpiteitä, joita ei viime vuoden aikana pystytty tekemään, Viitikko arvioi rakennuksen kuntoa.
Heikki Viitikko oli aiemmin useita vuosia Mikkelin Jukureiden liigajoukkueen pääomistajana.