Kouvolatalo profiloituu tapahtumataloksi ja luovien palvelujen tarjoajaksi

Kouvolatalo profiloituu tapahtumataloksi ja luovien palvelujen tarjoajaksi

Kouvolan kaupungin investointien myötä kaupunki tarkastelee omien toimintojen järkevää sijoittumista. Saman tyyppistä toimintaa kootaan yhteen paikkaan helpommin saavutettavaksi.

Kansalaisopiston toimintaa siirtyy Kuntotalolta Kouvolatalolle ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston toiminta laajenee. Talon sydämenä säilyvät edelleen museopalvelut. Teatterin peruskorjauksen ja laajennuksen myötä Kansalaisopiston hallinto sekä opetusta siirtyy kevään aikana Kouvolatalolle. Ennestään kansalaisopistolla on talolla käytössään yli 500 m2 muun muassa keramiikkapajan ja kuvaamataidon tiloja. Samaan aikaan myös Pohjois-Kymen musiikkiopisto keskittää opetustaan Kouvolataloon, ja opiston käyttämistä erillisistä osaketiloista ydinkeskustassa luovutaan.

Kouvolatalon ytimessä ovat edelleen Poikilomuseot Taidemuseo sekä Kaupunginmuseo sekä Museokauppa. Kouvolatalo on toinen kaupungin tapahtumataloista ja se tarjoaa hyvät puitteet seminaareille, tapahtumille ja konserteille. Simeliussali soveltuu erilaisiin esityksiin.

– Tapahtumat ovat tervetulleita entistä vireämpään Kouvolataloon, sanoo tilavarausyksikön myyntivastaava Kirsi Penttinen.

Myös Kuusankoskitalon osalta on profiloituminen käynnissä.

Vastaa