Tornion kultamitaliolut viedään käsistä

Tornion kultamitaliolut viedään käsistä
Tornion kultamitaliolut valmistetaan panimomestarilegenda Leo Andelinin 1960-luvun alkuperäisellä reseptillä. Tölkkejä kantamassa Annamaria Rantamolo.

Lapland Original Lager valittiin World Beer Awards -kilpailussa maailman parhaaksi kansainväliseksi lageriksi elokuussa 2024. Olut ja Tornion Panimo saivat voiton myötä mediahuomiota, jonka seurauksena myös kysyntä kasvoi. Niinpä Tornion Panimo reagoi kansainvälisen olutkilpailun aiheuttamaan kysyntään uudella pakkausmuodolla.

Panimo on verrannut kysyntäpiikkiä kultakuumeeseen, ja myyntiluvut tukevat arviota. Voiton seuraukset näkyivät heti. Panimon mukaan tuotteen menekki moninkertaistui ensimmäisten viikkojen aikana. Joissain myyntipisteissä tuote on ollut toistuvasti loppuunmyyty poikkeuksellisen suuren kysynnän vuoksi.

– Kun tarkastellaan voiton jälkeistä puolivuotista, niin tuotteen myynti tuplaantui verrattuna edelliseen vuoteen. Ja olisi mennyt enemmänkin, jos olisimme pystyneet toimittamaan. Kapasiteettia on kasvatettu ja kasvatetaan, koska edelleen kaikki mitä pannaan, lähtee maailmalle saman tien, toteaa Tornion Panimon toimitusjohtaja ja panimomestari Kaj Kostiander.

Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään panimo on tuonut kauppoihin uuden kuuden tölkin pakkauksen Lapland Original Lageria. Pakkaus on nimeltään Luottopäkki.

Vaikka kuuden tölkin pakkaus oli ollut jo aiemmin suunnittelupöydällä, Tornion Panimo ei hätiköinyt tehdessään päätöstä uudesta pakkauksesta.

– Aluksi tarkkailimme, onko kyse tilapäisestä aallosta. Mutta nopeasti oli selvää, että Laplandista oli tullut ilmiö. Se vaati meiltä päätöksiä. Istuimme alas, kävimme faktat läpi ja homma oli niin sanotusti selvä. Meidän oli pakko tehdä sixpäkkejä, Kostiander kertoo.

Suomalaisten suosikiksi noussut Lapland Original Lager pannaan panimomestari Leo Andelinin 1960-luvulla kehittämällä reseptillä. Se palkittiin kultamitalilla Brysselissä jo vuonna 1964 ja valittiin maailman parhaaksi kansainväliseksi lageriksi vuonna 2024.

Olutta luonnehditaan kullankeltaiseksi vaalealla vaahdolla. Tuoksu puhdas, makean maltainen, ripaus humalan yrttisyyttä. Runko viljaista, maltainen, aavistuksen makea. Jälkimaku kuiva, kevyen ruohoisa, hennon yrttinen.

6-pack on puolestaan valmistettu 50 % kierrätetystä ja täysin uudelleen kierrätettävästä polyeteenistä, joka on kevyt ja kierrätettynä ympäristöystävällinen pakkausmateriaali.

Vastaa