Veikkaus Arenan ravintolamaailma uudistuu
Veikkaus Arena avaa ovensa tiistaina 26. elokuuta loppuun varatulla testitapahtumalla, jossa rajattu yleisö pääsee ensimmäistä kertaa kokemaan areenan uudistuneet ravintolat ja ruokakonseptit.
Uudistuksessa on luotu ainutlaatuinen ravintolamaailma ilman ketjubrändejä. Jokainen piste on oma elämyksensä ja muokattavissa eri tapahtumiin ja sesonkeihin.
– Haluamme tarjota kävijöillemme elämyksiä, joita ei löydy mistään muualta. Ravintolamaailma on rakennettu alusta asti uudelleen ja sen monipuolisuus tuo tapahtumakokemukseen aivan uuden ulottuvuuden, kertoo Restelin Food&Events Tapahtumaravintoloiden liiketoimintajohtaja Kristian Helanne.
– Asiakkaiden toiveet tarjonnasta vaihtelevat suuresti eri tapahtumakategorioiden välillä. Uniikkien konseptien avulla pystymme ketterästi vaihtamaan valikoimaa ja tunnelmaa perhepainotteisesta tapahtumasta kansainväliseen konserttiin, kotimaisen artistin keikasta urheilutapahtumaan, Helanne jatkaa.
– Olemme halunneet tuoda kansainvälisiä vaikutteita tuoreella ja rohkealla otteella. Ruokalistat on suunniteltu niin, että ne palvelevat sekä nopeaa nälän taltuttamista että laadukkaita makuelämyksiä, kuvailee ruokatuotekokonaisuudesta vastaava Sami Toijanen.
Ravintolakokonaisuuden kruunaa Legazy, joka tarjoaa mahdollisuuden á la carte -ruokailuun kiireettömästi ennen tapahtumaa. Se toimii myös erinomaisena tapaamispaikkana, josta on helppo siirtyä ruokailun jälkeen katsomoon. Legazyyn ei tarvita erillistä lippua, mutta pöytävarausta suositellaan.
Lisäksi uutuutena avataan kahvilakonsepti, joka tuo areenalle laadukasta kahvilatunnelmaa kahdessa kerroksessa. Tarjolla on erikoiskahveja, italialaista gelatoa sekä vaihtuvaa herkkuvalikoimaa, joka elää tapahtuman hengessä.
Ravintolamaailmasta löytyy muun muassa:
Asian – modernia aasialaista katuruokaa: onigirit, banh mi -leivät ja monipuoliset bowl-annokset.
Hall of BBQ – savustettua naudanlihaa, mac & cheesea ja vegaanisia vaihtoehtoja.
Döner House – premium-pitaleipiä tuoreilla täytteillä.
Gelato Coffee – erikoiskahveja, gelatoa, leivonnaisia ja kevyitä eväitä.
Dogs – hodareita laadukkailla makkaroilla ja kasvisvaihtoehdoilla.
Taco Time – meksikolaistyylisiä käsin syötäviä tacoja.
Crispy & Loaded – rapeita luuttomia wingssejä ja ranskalaisia kaikilla mausteilla.
Pizza Levain – paksupohjaisia pizzapaloja.
