Jyväskylän Big Wheels oli menestys
Teksti Seppo Pänkäläinen

Kaikki autoharrastajat tietävät Pieksämäen Big Wheels -tapahtuman. Se on koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma, jota on järjestetty kesäisin vuodesta 2002. Parhaimmillaan tapahtuma on koonnut Pieksämäen rantamaisemiin 1 500 harrasteajoneuvoa ja jopa 18 000 kävijää. Joulukuussa 2024 Big Wheels laajeni Jyväskylään The Winter Show -autonäyttelynä.
Jyväskylän Messujen myyntipäällikkö Mika Venäläinen kertoo, että Paviljongin tapahtumassa vieraili kahtena päivänä lähes 5 000 autoista kiinnostunutta, vaikka lauantaille sattui talven pahin lumimyräkkä. 5 000 vierailijaa oli se odotettu luku ja kipukynnys.
– Olemme erittäin tyytyväisiä uuden tapahtuman ja tapahtuma-ajankohdan saamaan vastaanottoon. Tälle oli selkeästi tilausta juuri joulun alla. Tapahtuman jatkosta ja ensi vuoden ajankohdasta tehdään päätöksiä tammikuussa, Venäläinen kertoo.
Ajankohta talvella on otollinen siksi, että vastaavia autotapahtumia ei silloin ole. Haasteita ajankohta tuo siksi, että näyttelyn vanhat autot ovat yleensä käytössä vain kesäisin, joten etenkin kauempaa tulevat autot pitää jatkossakin kuljettaa paikalle.
Big Wheels – The Winter Show pidettiin Jyväskylässä messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 14.-15. joulukuuta yhdessä Winter Vintage -messujen kanssa.

ja oli Jyväskylässä kunniapaikalla. Kuva Kim Vuorenpää
– Myös oheistapahtumat ja niiden monipuolisuus kiinnostivat yleisöä kovasti. Myös pitkä viipymäaika tapahtumassa kertoo siitä, että kävijät tulivat selvästi viihtymään ja tapaamaan muita alan harrastajia. Kiirettä pois ei ollut. Myös lapsiperheitä oli ilahduttavan paljon.
– Se, mikä selkeimmin pantiin merkille, oli tapahtuman visuaalinen ilme sekä näyttelyn tasokkuus. Myös toimivat järjestelyt ja näytteilleasettajien huomioiminen tapahtuman aikana keräsivät kosolti kiitosta, Venäläinen kertoo.
Winter Vintagen puolella oli tarjolla muun muassa vaatteita, leikkikaluja, sisustustavaraa ja ohjelmaa, kuten burleskishowta, sekä tanssi- ja muotinäytöksiä.
Tapahtumassa yleisö sai äänestää hienointa autoa.
– Tällaisesta isommasta harrasteautotapahtumasta on ollut Keski-Suomessa toiveita jo pitkään, ja nyt vihdoin suunnitelmista ollaan siirrytty tekoihin, keskisuomalaisten harrastajien toiveita tapahtumatyöryhmään tuonut Aki Vesterinen kertoi ennen tapahtumaa.
Vesterinen on alan yrittäjä – ja luonnollisesti vannoutunut alan harrastaja.

Harrastajilta harrastajille
Heikki Skyttä, Big Wheels Eventsin tapahtumatuottaja ja pitkän linjan jenkkiautoharrastaja kertoo Tapahtumaviestille, että idea talvitapahtumasta on itse asiassa kypsynyt jo kauan.
– Tästä puhuttiin jo ennen koronaa, mutta korona siirsi toteutusta. Olimme jo silloin lähellä julkistaa asian. Ideaan saatiin alan kauppiailta vihreää valoa ja kun asia tuli esille Jyväskylän Messujen kanssa, tapahtumaa ryhdyttiin puuhaamaan. Monien ihmisten mielestä tällaisen tapahtuman voisi järjestää, joten aloimme sitä rakentamaan. Suunnittelussa on auttanut, että meillä on niin pitkä kokemus sekä Pieksämäen tapahtumasta että muista harrasteautoalan tapahtumien avustamisesta.
Skyttä itse on aloittanut autoharrastuksen 13-vuotiaana ja jenkkiautoja miehen tallissa on useita. Intohimosta kertoo, että vuosimallin 1957 Chrysler Windsor -entisöintiprojektiinsa hän on etsinyt osia lähes 20 vuotta.
– Tätä tehdään harrastajilta harrastajille, jotta tapahtumasta tulisi juuri sellainen, jossa me itsekin viihtyisimme. Mutta onhan tämä avoin muilllekin, Skyttä kertoi ennen tapahtumaa, joka siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä saa jatkoa.
Yksi autojaan näyttelyyn tuonut oli paikallisesti tunnettu autoharrastaja Juha Pykälinen. Hän piti tapahtumaa mielettömän hienona juttuna ja kovatasoisena näyttelynä.
Cuda-harrastajana tunnettu Pykälinen halusi esitellä Tapahtumaviestille vuosimallin 1971 Plymouth Cudan, jonka hän on hiljattain myynyt Kanadaan.

Pykälinen käy aika ajoin Jenkeissä, kun verkosta löytyy jotain kiinnostavaa. Hän ”kärsii” samasta vaivasta kuin enemmistö autoharrastajista: omista on vaikea luopua, vaikka tulisi herkullisiakin tarjouksia. Ja se toinen yhteinen asia autoharrastajille on, että summista ei puhuta. Korkeintaan voidaan sanoa, onko luku viisi- vai kuusinumeroinen
Kuten aiemminkin on todettu, Jyväskylän Paviljonki luo hyvät puitteet vaikka suuren autonäyttelyn järjestämiseen. Jyväskylä on hyvin saavutettavissa keskeisen sijaintinsa takia ja Jyväskylästä löytyy runsaasti majoitusta ja muita palveluja ulkopaikkakuntalaisten tapahtumavieraiden tarpeisiin.
Ja onhan Jyväskylä myös MM-rallin pääkaupunki.