Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta virallinen unikeko

Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta virallinen unikeko
Sari Mäkiranta on virallinen unikeko vuonna 2025.

Perinteen mukaisesti unikeon valinta julkistettiin Unikeonpäivänä molskauttamalla valittu mereen Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa.

– Kultarannassa on hyvä tiimi ja yhteishenki. Sen puutarha ei ole pelkkä puisto, vaan siellä työskennellään ja eletään arkea, jonne myös maailman tapahtumat tulevat lähelle. Päätehtäväni on luoda puitteet tasavallan presidentin kesäajan toiminnalle, mutta myös huolehtia kulttuurisesti arvokkaasta kohteesta ja sen säilymisestä tuleville polville, kiteyttää vuoden 2025 unikeko Sari Mäkiranta toimenkuvaansa.

Mäkirannan mielestä antoisinta hänen työssään on monipuolisuus, jossa yhdistyy kulttuurimatkailu, puutarhan ja kiinteistöjen hoito sekä viljely.

Mäkiranta pääsi suoraan Kultarannan puutarhan peruskunnostusprojektiin mukaan suunnittelutyön käynnistyessä vuonna 2016. Projektin ensimmäinen vaihe toteutui vuosina 2017-2018. Toisen vaiheen suunnittelu alkoi vuonna 2020 ja toteutusvaihe oli vuosina 2022-2024. Puutarha avautui yleisölle tämän vuoden toukokuussa.

Kauhajoella syntynyt Mäkiranta valmistui Alajärven puutarhaoppilaitoksesta puistopuutarhuriksi vuonna 1993 ja hortonomiksi Kempeleen maisemaopistosta vuonna 1995. Vuonna 2008 hän aloitti opiskelun Turun yliopiston maisemantutkimuksen ja kulttuurituotannon koulutusohjelmassa Porin yksikössä. Mäkiranta valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2015 pääaineenaan maisemantutkimus, sivuaineena kulttuurituotanto ja kulttuurimatkailu.

Vastaa