Lepaan puutarhanäyttely tarjoaa jokaiselle jotakin

Lepaan puutarhanäyttely tarjoaa jokaiselle jotakin
– Monet tulevat Lepaalle koko perheen tai työporukan kanssa. Se onkin hyvä tapa viettää antoisaa kesäpäivää, joka tuntuu melkein lomalta. Kaikille löytyy mielenkiinnonkohteita ja paljon ihailtavaa täällä puutarhakoulutuksen upeassa ympäristössä, sanoo näyttelypäällikkö Elina Vuori.

Puutarha- ja viheralan ammattinäyttely Lepaa 2026 järjestetään Hattulan Lepaalla 13.-15. elokuuta. Mukaan on ilmoittautunut jo 173 yritystä ja yhteisöä. Tapahtuman seminaarit, luennot ja tapaamiset auttavat pysymään ajan tasalla.

– Lepaallehan mahtuu aina. On hienoa, että monenlaiset yritykset ovat löytäneet asiakkaita Lepaan kävijöistä, kertoo näyttelypäällikkö Elina Vuori.

Kaikenlaiset koneet – tekonurmien hoitokoneista kaivukoneisiin ja lumilingoista muovinlevityskoneisiin – hallitsevat Lepaan näkymiä. Erilaiset sähköiset, kauko-ohjattavat ja autonomiset laitteet lisääntyvät vuosi vuodelta, nyt mukana on esimerkiksi droneja. Tarjonnassa painottuvat ammattilaiskoneet, mutta löytää vaativa harrastajakin kunnon laitteet Lepaalta. Myös työkalujen ja -välineiden, niin perinteisten kuin sähköistenkin, valikoima on hyvin kattava.

Ensi kesän vihannes- ja marjalajikkeet sekä kesän kukkaloisto ovat vahvasti esillä. Pakkaaminen puhuttaa aina, varsinkin nyt uusien EU-asetusten astuessa voimaan. Samaten kasvualustakysymyksissä riittää aina pohdittavaa. Kaikki merkittävät valmistajat ovat tuotteineen esillä. Kasvihuonetekniikka ottaa jatkuvasti suuria harppauksia; niin valotus, ilmastonsäätö kuin energiaan liittyvät ratkaisut, ja se kaikki löytyy taas Lepaalta.

– Lepaahän on ollut jo yli 60 vuotta paikka, missä päivittää niin tuotetietämyksensä kuin tietopohjansa, Vuori huomauttaa.

Lepaa 2026 -näyttelyn vastuullinen järjestäjä on Kauppapuutarhaliitto ry. Muut järjestäjät ovat Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaa, Hämeen ammatti-instituutti, Lepaa sekä Lepaan Oppilaskunta ry. Tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 1964 lähtien.

Näyttely on avoinna 13.–15.8. torstaina ja perjantaina kello 10–17 ja lauantaina kello 10–16.

Vastaa