Maailman Voittaja -näyttelyyn tuhansia koiria ympäri maailman
Suomen Kennelliitto järjestää 8.–10. elokuuta Helsingissä suuren kansainvälisen koiranäyttelyn, Maailman Voittaja 2025. Paikalle odotetaan reilusti toistakymmentä tuhatta koiraa ympäri maailman. Näyttely on kansainvälisen kennelunioni FCI:n vuoden suurin tapahtuma. Se on järjestetty Suomessa viimeksi vuonna 2014 ja sitä ennen 1998.
– Olemme todella iloisia, että voimme jälleen kutsua koiranäyttelyharrastajat ympäri maailman Helsinkiin ainutlaatuiseen koiraharrastustapahtumaan. Helsinki on tapahtumakaupunkina tunnettu ja arvostettu. Siisteys, laaja palvelutarjonta ja kaupungin koiraystävällisyys ovat suuren koiranäyttelyn järjestäjän kannalta valttikortteja, kertoo tapahtumatoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Mustonen.
Maailman Voittaja -näyttelyn yhteydessä 7. elokuuta järjestetään Circuit Shows -erikoisnäyttelyitä kaikkiaan 257 koirarodulle.
Maailman Voittaja- ja Circuit Shows -tapahtumissa näyttelykehissä on yli 340 koirarotua ja jokaisena tapahtumapäivänä on eri teemojen alle rakennettu monipuolista ohjelmaa. Torstai on aktiiviharrastajan päivä, perjantai koiran hyvinvointipäivä, lauantai pennunostajan päivä ja sunnuntai koiran elämää.
Kuten muissakin Suomen Kennelliiton järjestämissä koiranäyttelyissä, Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä ja Circuit Shows -erikoisnäyttelyissä kiinnitetään erityistä huomiota koirien hyvinvointiin. Tapahtumassa tulee olemaan mukana Kennelliiton alaisia koirien hyvinvointineuvojia, jotka ohjaavat ja neuvovat koiransa näyttelyyn tuovia ihmisiä.

– Suomalainen koiranäyttelykulttuuri on maailmalla arvostettua. Lähtökohtana on, että koiran hyvinvoinnin tulee aina olla keskiössä kaikissa koiraharrastustapahtumissa, kertoo Mustonen.
Maailman Voittaja 2025 -näyttelyyn on ilmoitettu mukaan tähän mennessä jo lähes 13 000 koiraa ja Circuit Shows -erikoisnäyttelyihin yli 7 000 koiraa.
Maailman Voittaja 2025 -näyttelyssä koirien kilpailut on jaettu kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n roturyhmittelyn mukaisesti kolmelle eri päivälle. Joka päivä eri rotujen parhaitten koirien loppukilpailut käydään Messukeskuksen Areenalla kello 16 alkaen. Sunnuntaina valitaan koko näyttelyn paras eli Best in Show -koira.
Kennelliiton toiminta, muun muassa kaveri- ja lukukoirat ja nuorisotoiminta sekä Suomen Koiramuseo esiintyvät omilla osastoillaan. Koiramuseolla on lisäksi näyttely Messukeskuksen eteläisessä aulassa.
