Porvoon Valot 2025 –elämyksiä ja valotaidetta ympäri kaupunkia

Porvoon Valot 2025 –elämyksiä ja valotaidetta ympäri kaupunkia
Kuva Sami Heiskanen

Porvoon Valofestivaalia vietetään 14.-15.2. teemalla liike. Kaikkiaan teoksia on nähtävillä 11 kappaletta, muun muassa Raatihuoneen torilla, Tuomiokirkossa, Porvootalossa ja pääkirjastolla.

Osallistujilla on myös mahdollisuus liikkua valon mukana. Tarjolla on esimerkiksi valojumppaa Aleksinpuistossa, valotaiteen maalausta Kävelysillalla ja keskustan kaduilla voi seurata tanssivaa Valotoukkaa. Jokirannassa on puolestaan tarjolla Winter Bazaar, joka houkuttelee kävijöitä muun muassa mauilla, musiikilla ja esityksillä.

Liikkuminen kohteesta toiseen on kätevää maksuttomilla Rinkeli-busseilla. Tapahtuma on suunnattu kaiken ikäisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *