Potkukelkkailun MM-kilpailut palaavat tauon jälkeen

Potkukelkkailun MM-kilpailut palaavat tauon jälkeen
Usean vuoden tauon jälkeen palaava MM-tapahtuma nostaa suomalaisen talviliikunnan perinnelajin jälleen valtakunnalliseen ja kansainväliseen näkyvyyteen. Samalla se kokoaa yhteen yleisön, urheilijat, harrastajat sekä yritys- ja yhdistysjoukkueet. Kuva Esla.

Potkukelkkailun MM-kilpailuilla on pitkä historia Keski-Suomessa. Kilpailuja on aiemmin järjestetty Multialla, ja nyt perinne saa jatkoa Keuruulla, sillä maailmanmestaruuskilpailut kisataan 13.–15. helmikuuta Keurusselkä-järven jäälle rakennetulla kisarata-alueella.

Tapahtumaviikonloppu käynnistyy perjantaina 13. päivä, kun Keuruun kaupunginjohtaja Janne Teeriaho avaa kisat kello 19.

Varsinainen MM-kisapäivä on lauantai 14. päivä, jolloin kilpailut käynnistyvät kello 10. Silloin ratkaistaan maailmanmestaruudet muun muassa 100 metrin sprintissä ja 2000 metrin kestävyyskilpailussa sekä kuntosarjassa. Osana ohjelmaa järjestetään myös haasteviesti, johon toivotaan mukaan yrityksiä, työyhteisöjä, yhdistyksiä sekä ystäväporukoita. Leikkimieliseen joukkuekilpailuun voi halutessaan pukeutua teema-asuin.

Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa suomalaisen talvikulttuurin ja perinneliikunnan asemaa sekä rakentaa Keski-Suomeen vuosittain toistuva talvitapahtuma. Joukkuekilpailukuva vuoden 2019 kilpailuista Multialta. Kuva Satu Kajosmäki.

– Potkukelkkailun MM-kilpailut tuovat Keuruulle suuren urheilujuhlan tuntua. Haasteviesti tarjoaa yrityksille ja porukoille matalan kynnyksen tavan osallistua. Mukaan voi haastaa esimerkiksi naapuriyrityksen porukan, toteaa Keurusselkä Resolt Oy:n toimitusjohtaja Timo Vepsäläinen.

Sunnuntaina 15. päivä ohjelmassa on laskiaisteemainen päätöspäivä, johon sisältyy laskiaisbrunssi sekä koko perheelle sopivaa talvi- ja ulkoiluohjelmaa.

– Keuruun Kisailijoilla on pitkä kokemus erilaisten hiihtokilpailujen ja liikuntatapahtumien järjestämisestä. On hienoa päästä hyödyntämään tätä osaamista uudenlaisessa lajissa ja olla mukana tuomassa potkukelkkailun MM-kilpailuja Keuruulle, sanoo kilpailun johtaja Jonna Haapamäki-Syrjälä.

Tapahtuman järjestävät Keurusselkä Resort Oy ja Keuruun Kisailijat Hiihto yhteistyössä Keuruun kaupungin kanssa. Yhteistyökumppaneihin kuuluu myös muun muassa ESLA, suomalainen potkukelkkojen ja KickSpark-kilpakelkkojen valmistaja.

Vastaa