Puutarhaliitto juhlii tänä vuonna täyttä sataa

Puutarhaliitto juhlii tänä vuonna täyttä sataa
Juhlavuoden kunniaksi 100-vuotias Puutarhaliiton logo on saanut hieman värisävyä.

Viimeisen 100 vuoden aikana Puutarhaliitto Ry on ollut merkittävin puutarha-alan kehittäjä Suomessa. Tänä päivänä Puutarhaliitto on valtakunnallinen puutarhaharrastajien ja puutarhayhdistysten toiminnan edistäjä. Nyt 100-vuotissyntymäpäivän äärellä on mahdollisuus kunnioittaa menneitä vuosia ja suunnata katse tulevaisuuteen.

100 vuoden ikäisen Puutarhaliiton juhlavuoden teemana on ilmastoviisas ja monimuotoinen puutarhaharrastaminen. Sen tiimoilta Mia Salola, puutarhuri ja Puutarhaliiton hallituksen jäsen, kiertää ympäri Suomea luennoimassa monimuotoisesta puutarhasta ja vaikutuksesta ilmastoon. Ympäristöhyötyjen lisäksi puutarhaharrastamisella voidaan tukea omaa hyvinvointia sekä jaksamista. Puutarhayhdistystoiminta puolestaan toimii yhteisöllisyyden ja yhdessä oppimisen alustana.

Mia Salolan luentokiertue aloittaa maaliskuussa Jyväskylän Rakennusmessuilla ja Helsingin kevätmessuilla. Sieltä matka jatkuu huhtikuussa Turun Rakennusmessuille, Rakentaja 2025 -messuille Ouluun, Koti ja Piha Pori sekä Koti Expoo Joensuu -messuille. Puutarhaliitto osallistuu Lepaa -näyttelyyn elokuussa, jonka jälkeen järjestetään Puutarhaliiton juhlavuoden päätapahtuma Hämeenlinnassa. Avoimet Puutarhat -tapahtuma avautuu 6. päivä heinäkuuta.

Vastaa