Taike jakoi avustuksia 85 festivaalille

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt festivaaliavustuksia 4 017 000 euron edestä vuodelle 2025. Hakemuksia saapui määräajassa 203, ja avustuksen sai 85 festivaalia. Tänä vuonna festivaaliavustushaussa olivat mukana myös toimijat, jotka saivat aiemmin festivaaliavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Viime vuonna OKM:n ja Taiken yhteenlaskettu festivaaliavustusten summa oli 4 491 000 euroa, joten muutoksen myötä verrannollinen määräraha laski 474 000 euroa eli noin 10 prosenttia.
Taike rahoittaa sekä pieniä festivaaleja, jotka ovat taiteenalallaan tai alueellisesti merkittäviä että isoja festivaaleja, joilla on valtakunnallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Avustukset ovat suuruudeltaan 10 000 eurosta 660 000 euroon. Uusia festivaaliavustuksen saajia on kolme.
Festivaaliavustus on harkinnanvarainen, ja määrärahojen vähentyessä ilman tukea jää myös sellaisia toimijoita, jotka täyttävät arviointikriteerit ja olisivat avustuksen ansainneet sekä tarvinneet.
Määrärahatilanteen vuoksi Taike ei myöntänyt uusia monivuotisia festivaaliavustuksia, mutta tulevina vuosina monivuotisten avustusten mahdollisuus on tarkoitus arvioida uudestaan.
– Leikatulla määrärahalla avustuspäätösten tekeminen oli raskasta. Surettaa se lyhytnäköisyys, että niistä aluetaloudellisista tai sosiaalisista myönteisistä vaikutuksista, joita eri puolille Suomea sijoittuvat festivaalit voisivat synnyttää, ei saada täyttä potentiaalia irti. Olisimme halunneet tukea montaa muutakin erinomaista festivaalia, joilla olisi ollut esimerkiksi mahdollisuus vastata sosiaalisiin ja ekonomisiin haasteisiin alueilla, mutta tämä määräraha ei taivu nyt siihen, sanoo Taiken johtaja Kaisa Rönkkö.
Festivaaleja eri puolilla Suomea
Taiken rahoittamia festivaaleja järjestetään vuonna 2025 kaikissa Suomen maakunnissa lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja Pohjanmaata. Avustushakemuksia tuli eniten Uudeltamaalta, jonne tukea myös eniten myönnettiin. Seuraavaksi eniten tukea haettiin ja myönnettiin Varsinais-Suomeen, Pirkanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Festivaaliavustuksia myönnettiin laajasti eri taiteenaloille, ja perinteisesti yli puolet kaikista hakemuksista suuntautui musiikkifestivaalien järjestämiseen.
Festivaaliavustuspäätöksissä on määrärahatilanteen ja Taiken strategisten painotusten takia aiempaa enemmän muutoksia sekä avustuksen saajien että avustussummien osalta. Muutokset perustuvat hakukriteerien mukaisiin painotuksiin, aiempaa tarkempaan hakijoiden taloudellisen tilanteen arviointiin sekä toimijoiden uusiutumiseen, vaikuttavuuteen ja vastuullisuuteen perustuviin arvioihin.
Myönnetyn rahoituksen osuus oli maksimissaan 30 prosenttia kaikesta rahoituksesta. Edellisvuoteen verrattuna avustussumma pysyi samana 46 festivaalilla ja 36:n osalta se laski. Kielteisen päätöksen sai 118 hakijaa. Niiden joukossa on kuusi sellaista yhteisöä, jotka saivat viime vuonna joko Taiken tai OKM:n festivaaliavustusta. Esimerkiksi biennaalien ja triennaalien osalta tukea on tänä vuonna myönnetty vain tapahtuman järjestämisvuosille.
Taike pyrkii päätöksellään turvaamaan rahoitettavien yhteisöjen toiminnan jatkuvuutta sekä rahoituksen alueellista jakautumista. Päätöksiä varten Taike kuuli festivaalien asiantuntijapaneelia. Päätös perustuu kokonaisarvioon, jossa otetaan huomioon Taiken muiden toiminta-avustusten jakautuminen sekä alueellinen kokonaistilanne.
– On myös luotava vakautta ja ennakoitavuutta etabloituneille suuremmille festivaaleille, joille julkinen tuki on toiminnan edellytys. Tämän vuoden tukipäätöksissä on korostetusti huomioitu toimijoiden oman rahoituspohjan vahvuus, sillä ei ole hyvä rohkaista festivaaleja liialliseen riippuvuuteen valtion tuesta. Toivon, että elinkeinoelämä ympäri Suomen herää nyt tähän valtavaan kasvupotentiaaliin, jota festivaalit tuottavat, ja näkisimme monikanavaisia rahoitusmalleja ja uudenlaisia kumppanuuksia yhä enemmän, sanoo Rönkkö.