”Tavoitteeni on tehdä alasta lainsäädännössä tunnistettava, vakavasti otettava ala”
Teksti Maisa Jokilahti

Oikeustieteen maisteri Ida Minkkinen aloittaa Tapahtumateollisuus ry:n johtavana asiantuntijana 3. helmikuuta.
– Olen todella innoissani uudesta työpaikastani. Olen aina toivonut, että voisin yhdistää juristin ammattiin luovuutta. Tulen tapahtuma-alan yrittäjäperheestä ja tässä uudessa työpaikassani voin hyödyntää kokemuksiani siltä alalta. Tämä työpaikka on ihan nappijuttu, iloitsee Ida Minkkinen.
Johtavan asiantuntijan työsopimuksessa työnkuvaksi on määritelty muun muassa erilaisia projekteja. Tehtävään haettiin juristia lain valmisteluihin, mutta myöskin hyvät vuorovaikutustaidot omaavaa henkilöä tiiviiseen yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa.
– Valmistuin juristiksi viime vuonna. Silti minulla on jo laaja kokemus alalta, koska halusin kokeilla opintojen aikana monipuolisesti erilaisia töitä. Minulla on kokemusta sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta, niin suurista kuin pienistäkin firmoista. Olen työskennellyt kolmena tapahtumakesänä perheeni yrityksessä ja minulla on kokemusta henkilöstöpäällikön tehtävistä. Olen työskennellyt muun muassa oikeusministeriön alla toimineessa konkurssiasiamiehen toimistossa, suuressa asianajotoimistossa sekä verohallinnossa, luettelee Minkkinen.
Uusi työ arkisin käsittää lähityötä toimitusjohtaja Sami Kermanin kanssa, mutta tiedossa on myös paljon työryhmiä.
– Perustyöaika on varmastikin kello 8-16, mutta tulossa on matkustusta eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin ihan ympäri Suomen. Olen tosi monipuolinen tapahtumien kuluttaja, käyn myyjäisissä, markkinoilla, kuuntelemassa live-musiikkia ja seuraan urheilua, kertoo Minkkinen.
Johtavan asiantuntijan valintakriteereissä painotettiin tapahtumatoimialan tuntemusta, kokemusta edunvalvontatyöstä ja esimerkiksi ministeriössä työskentelyä. Minkkiselle on kertynyt kokemusta edunvalvontatyöstä muun muassa vapaaehtoistyön kautta ja ministeriössä työskentelystä vuonna 2023, kun hän oli konkurssiasiamiehen toimistossa vuoden verran korkeakouluharjoittelijana ja apulaistarkastajana.
Yhdeksi haasteeksi Minkkinen mainitsee, että alaa koskevaa yksityiskohtaista sääntelyä ei juuri ole.
– Ei ole valmiita yksittäisiä pykäliä, mitä muokata, miettii Minkkinen tulevia haasteitaan.
Tapahtuma-alan yksi suurimmista ongelmista on kokoontumislaki, joka kohtelee vapaaehtoisten järjestämiä pientapahtumia samoin kuin suuren luokan stadionkeikkojakin yleisötilaisuuksina. Minkkisen ratkaisu asiaan olisi säätää alan toiminnan tunnistava laki.
– Lain tarkoituksena olisi tunnistaa ala merkittävänä elinkeinona. Laissa pitäisi eriyttää, onko kysymyksessä harrastustyyppinen ja vai ammattimainen järjestäminen. Lain pitää palvella alan harjoittajien etuja ja sen pitää tunnistaa erilaiset tapahtumat. Säätelyn tulisi olla tarkoituksenmukaista, eikä vain kokoontumislain tyyppisesti yhteen niputettua. Lain keskeisenä tarkoituksena tulisi tunnistaa toimiala vakavana elinkeinona. Toisekseen, pitäisi tunnistaa erilaiset tapahtumat, jotka lain soveltamisalaan kuuluu. Olisi jo korkea aika tunnistaa ammattimainen tapahtumajärjestäminen, toteaa Minkkinen.
Johtavan asiantuntijan yksi tehtävä on tukea työllään alan edunvalvontaa ja jäsenille suunnattujen koulutus- ja muiden palveluiden kehittämistä.
– Tästä ollaan keskustelu myös toimitusjohtaja Sami Kermanin kanssa. Koulutuksen suunnittelu on minulle tosi mielekästä. Tämä kirkastuu enempi jonkin ajan kuluttua töiden aloittamisesta. Mutta perusajatus on, että sitä koulutusta järjestetään, mitä jäsenet kaipaavat. Rakennetaan sitä, mille on tarvetta. Pitkän ajan tavoitteeni on tehdä alasta lainsäädännössä tunnistettava, vakavasti otettava ala. Lisäksi pitää taata jäsentyytyväisyys ajamalla etuja, jotta saadaan maksuille vastinetta, paaluttaa Minkkinen.
Yhtenä painopisteenä haettuun tehtävään oli ensimmäisen vuoden aikana Messusäätiön rahoittaman ”Tapahtuma-alan hyvien liiketoimintakäytäntöjen ja sääntelyn kehittäminen” -hankkeen johtaminen.
– Hankkeesta en tiedä juurikaan enempää, siitä ei ole vielä ehditty puhua sen tarkemmin. Se kuuluu tulevaan rooliini, mutta aikataulu ei ole tiedossani. Tästä osaan kertoa muutaman viikon päästä paremmin, kun olen päässyt töihin sisälle, Minkkinen lupaa.
Entä miltä näyttää tapahtuma-alan tulevaisuus.
– Tapahtumateollisuus perustettiin korona-aikaan, joka oli alalle iso kolaus, niin kuin kaikki tiedämme. Tapahtumien merkitys kasvaa jatkuvasti. Suomen nykyinen tilanne on harmistuttava ja osin huolestuttavakin, joten on yhä tärkeämpää tuottaa ihmisille tapahtumia. On hyvä päästä nauttimaan hetkestä. Tapahtumien kysyntää tulee olemaan jatkuvasti enempi ja enempi – kesä toisena jälkeen, vuosi toisensa jälkeen. Ala kehittyy ja kasvaa ja näen tulevaisuuden vahvana. Tapahtumien tarjontaa on nyt jo paljon ja jatkossa aina vaan enempi. Jokaiselle löytyy varmasti oman näköistä tekemistä. Ihmiset odottavat tapahtumia samalla tavalla kuin ulkomaanreissujakin, se tuo elämään sisältöä, uumoilee Minkkinen.
Ikä: 27 vuotta
Koulutus: Oikeustieteen maisteri
Työura: Kaikkiaan oikeudellisen alan työkokemusta noin 5,5 vuotta opiskelujen ohessa. Kokemusta niin pienistä kuin isoista firmoista sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta.
Perhe: Avomies ja hänen lapsuusperhe sekä oma lapsuusperhe isovanhemmat mukaan lukien.
Asuinpaikka: Nykyisin Helsinki, mutta lapsuusvuodet Pietarsaaressa.
Harrastukset: Kuntosali ja lenkkeily vastapainona istumatyölle. Lisäksi kolmisen vuotta vapaaehtoistyötä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien parissa.