Tiketti täyttää 50 vuotta

Vuonna 1975 perustettu Tiketti on ollut suomalaisen tapahtumakulttuurin sydämessä jo puolen vuosisadan ajan. Tiketti.fi on yksi Suomen suurimmista lipunvälityspalveluista ja sen syntymäpäiviä tullaan viettämään monin tavoin pitkin vuotta.
– 50-vuotisjuhlavuosi on hyvä paikka pysähtyä miettimään, mitä Tiketti on nyt ja miten voimme myös tulevina vuosina elää todeksi sen arvoja ja missiota: tarjota unohtumattomia elämyksiä ja tuoda ihmiset yhteen, kertoo Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa.
Tiketin perustivat alun perin opiskelijajärjestöt, jotka olivat alkaneet aktiivisesti järjestää klubi-iltoja. Suosion noustessa myös tarve lipunmyynnin organisoimiseen kasvoi. Lipunmyynnin yhtenä keskipisteenä toimi aluksi Tavastia-klubi, jonka kanssa yhteistyö jatkuu saumattomasti edelleen.
Lippuyhtiö juhlii uuden mainosjinglen ja brändivideon siivittämänä. Videon toteutuksesta vastasi ohjaaja Okko Käyhkö ja toteutuksesta videotuotantoyhtiö Askel Company ja mainosjinglen tuotannosta puolestaan musiikkituotantotalo Fried Music.
– Olen haaveillut vuosia yritykseni omasta jinglestä. Lapsuuden perheessäni mainosjinglet ovat olleet iso osa arkea ja juhlaa. Koska Tiketissä työskentelee laaja joukko lahjakkaita musiikintekijöitä, halusimme osallistaa heidät projektissa. Mahtavaa, että haave on nyt toteutunut, kertoo Merimaa.
Jingleä tullaan käyttämään mainonnan lisäksi muun muassa Tiketin puhelinvaihteen odotusmusiikkina.