Toimintaelokuva nykyajan häjyistä ensi-illassa helmikuussa

Toimintaelokuva nykyajan häjyistä ensi-illassa helmikuussa
Häjyt 2 / Photo by Cata Portin

Aleksi Mäkelän ohjaama Häjyt 2 saa ensi-iltansa 19. helmikuuta. Kyseessä on itsenäinen, oma tarinallinen elokuva nykyajan häjyistä, eteläpohjalaisista puukkojunkkareista, joissa elää edelleen häivähdys Isontalon Anttia ja Rannanjärveä. Elokuvan käsikirjoituksesta on vastannut Petja Lähde.

Vauhtia, meininkiä ja käänteitä riittää, kun uuden sukupolven Häjyt on päästetty irti, kommentoi ohjaaja Aleksi Mäkelä.

Rooleja tekevät kotimaiset eturivin näyttelijät. Konsta Karhun roolissa nähdään Joel Hirvonen, Jussi Murikkana Samuli Edelmann, Jaloa näyttelee Severi Saarinen, Siskoa Sari Havas, Terhiä Linda Wiklund, Saaraa Saaga Salo ja Jehua Ilkka Heiskanen.

Elokuvaa on kuvattu Etelä-Pohjanmaan lakeusmaisemissa Kauhavalla ja Seinäjoella sekä Helsingissä, Amsterdamissa ja Espanjassa.

Häjyt 2 -elokuvan tunnusbiisin Pahaa verta esittää suomirockin legenda Pate Mustajärvi. Biisistä julkaistaan myös musiikkivideo, jossa Mustajärvi vierailee Etelä-Pohjanmaan lakeusmaisemissa. Videossa on lisäksi kohtauksia elokuvasta.

– Onhan se nyt mahtavaa, että tällaiselle konkarille tarjoutuu vielä tilaisuus tehdä biisi legendaariseen suomalaiseen elokuvaan, toteaa Pate Mustajärvi elokuvayhteistyöstä.


Aleksi Mäkelän ohjaamasta Häjyt-elokuvasta (1999) tuli ilmiö, joka keräsi yhteensä 330 000 katsojaa.

– Häjyt 2 on kiistatta yksi aikakauden odotetuimmista kotimaisista elokuvista niin tosifanien kuin ison yleisön keskuudessa. Se on samalla Solar Filmsin mittavan, 30-vuotisen historian, juhlaelokuva, kommentoi tuottaja Markus Selin.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *