Katajanokan Laiturille Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto

Katajanokan Laiturille Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto
Koko talon julkisivun kiertävät ikkunarivistöt ja kattoikkunat häivyttävät tarkkaa rajaa sisä- ja ulkopuolen välillä, Tapio Luoma kuvailee. Kuva Kalle Kouhia.

Arkkipiispa Tapio Luoma on valinnut Anttinen Oiva Arkkitehtien suunnitteleman Katajanokan Laiturin Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajaksi neljän finalistikohteen joukosta. Luoma vaikuttui Helsingin siluettiin merkittävästi vaikuttavan rakennuksen muotokielestä, valoisuudesta ja puun käytöstä.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon myöntää 12. kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).

Luoma kuvaa Laiturin havaitsemista Katajanokan tiili-, kivi- ja betonirakennusten keskeltä pysäyttäväksi. Häneen teki vaikutuksen myös rakennuksen luonnonläheisyys, joka on läsnä niin puutarhamaisella kattoterassilla kuin rakennuksen sisätiloissa.

– Puu rakennusmateriaalina onnistuu luomaan hetkittäin kokemuksen metsässä kulkemisesta. Konttori- ja hotellitoimintoja varten tehdyssä rakennuksessa saattaa tuntea olevansa jossakin toisessa todellisuudessa, Luoma luonnehtii.

Katajanokan Laituri valmistui viime vuonna suuria odotuksia herättäneelle paikalle, Kauppatorin rakennusrintaman jatkeeksi Katajanokan rantaan. Palkinnon esiraati luonnehti Laituria arviossaan nykyaikaisen suomalaisen puuarkkitehtuurin lippulaivaksi.

Valkoinen rakennus kokoaa saman katon alle hotellin ja Stora Enson pääkonttorin. Stora Enso on myös toimittanut puurungon materiaalin. Rakennuksen omistaa keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.

Rakennuksen toimisto- ja hotellitoiminnoista huolimatta rakennus on avoin kaikille. Alimmassa kerroksessa sijaitsevat yleisölle avoimet aulatilat, kahvila ja ravintolat, kattoterassilla oleskelualueet ja baari.

Puu rakennusmateriaalina onnistuu luomaan hetkittäin kokemuksen metsässä kulkemisesta, kommentoi arkkipiispa Tapio Luoma. Kuva Kalle Kouhia.

Katajanokan Laiturin vastaava arkkitehti Selina Anttinen kuvaa hanketta uutta luovaksi ja poikkeukselliseksi.

– Siinä korostuivat alusta pitäen tutkiva lähestymistapa, kunnianhimoiset lähtökohdat ja jaetut ympäristötavoitteet, eri osapuolten korkea osaaminen sekä uuden oppiminen. On ilo jakaa tämä palkinto kaikkien hankkeessa mukana olleiden tilaaja-, suunnittelija- ja toteutustahojen kanssa, sanoo Anttinen.

Laiturin suunnittelusta vastasivat Anttinen Oiva Arkkitehtien Selina Anttinen (vastaava arkkitehti), Vesa Oiva ja Teemu Halme (pääsuunnittelija).

Ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2025 saajaksi olivat Katajanokan Laiturin lisäksi Finlandia-talon peruskorjaus, asuinkerrostalo Meander Töölössä ja Vuosaaren biolämpölaitos.

Finalistikohteet valinneeseen esiraatiin kuuluivat tänä vuonna professori Matti Sanaksenaho (raadin puheenjohtaja), apulaisprofessori Panu Savolainen sekä arkkitehdit Miia-Liina Tommila ja Kirsi Korhonen.

Esiraadin jäsenet nimeää Safan hallitus. Ehdotuksia palkintokohteiksi haetaan vuoden alussa kaikille avoimella haulla. Esiraati perehtyy ehdotettuihin kohteisiin ja valitsee niiden joukosta finalistit. Vuosittain valittava, muuta kuin arkkitehtuurin alaa edustava tunnettu henkilö valitsee palkinnon voittajan finalistien joukosta.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinto voidaan myöntää joko suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston ulkomaille suunnittelemasta työstä.

Vastaa