Kulttuuripankki laajenee Varsinais-Suomeen ja Kymenlaaksoon
Lähes valtakunnalliseksi laajentunut Kulttuuripankki avautuu varsinaissuomalaisille lokakuussa ja kymenlaaksolaisille marraskuussa. Kyseessä on maksuton verkkopalvelu, joka kokoaa taiteen ja kulttuurin ammattilaiset yhteen paikkaan ja tuo heidän osaamisensa helposti saataville. Palvelun kautta tekijät voivat julkaista omat profiilinsa ja tarjota tilattavia palveluita, kuten esityksiä ja työpajoja. Tilaajat puolestaan löytävät tekijöitä laajalta alueelta yhdellä haulla.
– Taiteen ja kulttuurin ammattilaisilla olisi paljon annettavaa, mutta markkinat toimivat huonosti. Kulttuuripankki korjaa tätä tuomalla tekijöille uusia työmahdollisuuksia ja tekemällä kulttuurihankinnoista näkyviä, toteaa yksikönpäällikkö Henri Terho Taiteen edistämiskeskuksesta.
Tampereen kaupungin johdolla pirkanmaalaisena yhteistyönä kehitetty palvelu laajenee tämän syksyn aikana neljääntoista maakuntaan. Kulttuuritoimijoiden kansainvälistä näkyvyyttä tukevat ruotsin- ja englanninkieliset versiot.
– Upeaa, että verkkopalvelu kattaa jatkossa lähes koko maan. Turku rakentaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kulttuurielämyksille ja kohtaamisille, joten lähdimme ilomielin mukaan. Kulttuuripankki tuo taidetta ja kulttuuria entistä paremmin kaikkien turkulaisten saataville, toteaa erityisasiantuntija Niina Niemi-Nagy Turun kulttuurin edistämisen yksiköstä.
Alueelliset moderaattorit käyvät läpi tekijöiden tiedot yhteisesti sovittujen kriteerien mukaisesti. Jos tekijä täyttää kriteerit, julkaistaan profiili Kulttuuripankissa ja tekijä pääsee lisäämään palveluita. Alustalle odotetaan noin kuutta tuhatta toimijaa, yli neljää tuhatta tilattavaa palvelua ja noin tuhatta rekisteröitynyttä tilaajaa.
– Hienoa, että saamme Kymenlaakson Kulttuuripankin kautta alueen taiteen ja kulttuurin tekijöitä ihan uudella tavalla näkyviin – Kymenlaakso näkyy kulttuurimaakuntana näin myös ulospäin. Käynnistämme toimintaa vaiheittain, tulossa on muun muassa infotilaisuuksia ja -koulutusta alustan käyttäjille, iloitsee puolestaan Kotkan kulttuurijohtaja Tomi Purovaara.
Laajenevaa Kulttuuripankkia koordinoi Tampereen kaupunki, teknisestä toteutuksesta vastaa Red & Blue Oy. Rahoitus on tullut opetus- ja kulttuuriministeriöstä EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä. Kunnat ja maakunnat vastaavat verkkopalvelun kustannuksista yhteisesti.
