Logomo Oy:lle uusi toimitusjohtaja
Mikko Manninen on nimitetty Logomo Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään tammikuun alussa ensi vuonna. Manninen tulee vastaamaan Logomo Oy:n koko liiketoiminnasta mukaan lukien tapahtuma- ja ravintolaliiketoiminta. Hän kuuluu Sunborn Events Oy:n johtoryhmään ja raportoi tehtävässään Logomo Oy:n hallitukselle. Koulutukseltaan Manninen on kauppatieteiden maisteri.
Mannisen tehtävänä on kehittää ja toteuttaa Logomon liiketoimintastrategiaa, vahvistaa yhtiön kasvua ja kannattavuutta. Lisäksi hänen tavoitteekseen on asetettu johtaa Logomo Euroopan johtavaksi tapahtumataloksi.
Logomoon Manninen siirtyy Music Finland -musiikkivientijärjestön toiminnanjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Warner Music Finlandilla Baltian liiketoimintajohtajana, Suomen toimintojen operatiivisena johtajana sekä yhtiön talousjohtajana. Mannisen monipuolinen kokemus luovien alojen ja kansainvälisen liiketoiminnan parista odotetaan tuovan Logomolle vahvaa strategista osaamista ja näkemystä alan tulevaisuuden kehityssuunnista.
– Olen innoissani mahdollisuudesta johtaa yhtä Suomen merkittävimmistä ja monipuolisimmista tapahtumataloista. Logomon sijainti sekä laadukkaat ja modernit puitteet luovat poikkeukselliset mahdollisuudet monenlaisille tulevaisuuden tapahtumille. Odotan innolla myös yhteistyötä Logomon henkilöstön sekä Turun kaupungin tapahtumatoimijoiden kanssa. Turun vahva panostus elämystalouteen ja Logomon alueen kehittämiseen kasvattaa tulevaisuudessa entisestään kaupungin roolia maan keskeisenä tapahtuma- ja elämyskaupunkina, Manninen toteaa.
