Ruisrockin tulevan kesän ensimmäinen artistikiinnitys julkistettiin
Ruotsalainen elektronisen musiikin superyhtye Swedish House Mafia tuo liveshownsa ensimmäistä kertaa Ruisrockiin. DJ-tuottajien Axwell´n, Steve Angellon ja Sebastian Ingrosson muodostama yhtye on perustettu vuonna 2008. Bändi nousi nopeasti maailmanlaajuiseen suosioon isoilla EDM-hiteillään, kuten Don’t You Worry Child ja Greyhound.
Swedish House Mafia on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä useiden huippunimien kuten Pharrell Williamsin, Fred Againin ja The Weekndin kanssa. Yhtye yhdistelee kappaleissaan EDM:ää, popia ja hiphopia ja saa luotua keikoilleen sähköisen, mukaansa tempaavan audiovisuaalisen spektaakkelin. Heillä on taito viedä kuuntelija klubeilta aina stadionkokoluokan elämykseen.
Ruisrock on yksi Suomen vanhimmista kulttuuritapahtumista. Tulevana vuonna sitä juhlitaan Turussa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.–5. päivä.
