Kalevan kisat järjestetään viikonloppuna
Yleisurheilun Suomen mestaruuskisat, Kalevan kisat, omaavat pitkät perinteet, sillä kisoja on järjestetty jo vuodesta 1907 lähtien. Tämän vuoden koitos käydään Leppävaaran stadionilla Espoossa 1.-3. elokuuta. Kyseessä on yksi vuoden merkittävimmistä kansallisista urheilutapahtumista Suomessa, sillä kolmen kilpailupäivän aikana ratkotaan yleisurheilun Suomen mestaruudet.
Mielenkiintoisia kamppailuja on tarjolla heti perjantaiaamupäivästä alkaen, kun seitsenottelija Saaga Vanninen aloittaa oman lajinsa kello 12. Perjantain loppukilpailuja käydään muun muassa miesten kuulassa, kiekossa ja korkeudessa. Myös pika-aitojen ja 1500 metrin loppukilpailut juostaan perjantaina. Lauantain finaaleita nähdään esimerkiksi 100 ja 400 metrin sekä 3000 metrin estejuoksuissa ja naisten seiväshypyssä. Sunnuntaina mitellään ehkä suurinta yleisöä kiinnostavimmat lajit, kun sekä naisten moukarin, miesten keihään että 800 metrin mestarit ratkeavat.
Kisaa isännöivät espoolaiset urheiluseurat Espoon Tapiot ja Esbo IF yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Mukana talkoissa on 450 hengen vapaaehtoisten joukko. Kalevan kisat järjestettiin Leppävaaran stadionilla viimeksi vuonna 2009.
Tapahtuma-alueella palvelee myös kisatori. Se sijaitsee Stadionin ja urheiluhallin välisellä alueella ja sieltä löytyy niin ruoka- kuin juomatarjoilua että erilaisia kisa- ja urheilutuotteita.
Kalevan Kisoissa kisataan Kalevan malja -seurakilpailun kokonaispisteistä sekä parhaan seuran palkinnosta. Paras seura on se, joka kerää eniten pisteitä virallisissa kilpailulajeissa.
Vuonna 2026 kisat käydään Jyväskylän Harjulla, jolloin paikallinen stadion täyttää 100 vuotta.
