Rauman Pitsiviikkoa vietetään jälleen kulttuurin merkeissä

Rauman Pitsiviikkoa vietetään jälleen kulttuurin merkeissä
Rauman Pitsiviikko on kasvanut vuosikymmenten aikana pienestä käsityötapahtumasta koko kaupungin karnevaaliksi. Viikon kohokohtana on vuodesta 1990 lähtien vietetty Mustan pitsin yö. Kuva Rauman kaupunki.

Rauman Pitsiviikko täyttää tänä vuonna 56 vuotta. Yhdeksän päivän aikana tarjolla on monipuolinen kattaus kulttuuria, musiikkia ja perinteitä yli 120 paikallisen toimijan voimin. Tapahtuma levittäytyy ympäri kaupunkia ja tuo eloa niin Vanhaan Raumaan kuin useisiin museoihin ja pihoihin 26. heinäkuuta saakka.

Savilanpuisto toimii yhtenä keskipisteenä, jossa nautitaan musiikista, viihteestä ja yhteisöllisistä tapahtumista. Keskiviikon Youth of Savila -ilta nostaa valokeilaan nuorten suosikkiesiintyjiä, kun illan aikana lavalle nousevat Joe L, Senya ja Ares. Torstai-iltana puistossa ratkeaa Pitsimissikilpailun voittaja, ja perjantaina puistossa vietetään Mustan pitsin perjantaita, jolloin esiintyvät Sinikka Monte, Valoa Vocals, Litku Klemetti ja Komiat.

Uutuutena puistossa järjestetään Rauman Pitsaus 2026 -keskustelufoorumi, jossa tarkastellaan työn, yrittäjyyden ja kaupungin tulevaisuuden teemoja. Tapahtuman juontajina toimivat sarjayrittäjä Mato Valtonen sekä MTV uutisankkuri Kirsi Alm-Siira. Keskusteluja käydään Raumasta, yrittäjistä, yritystarinoista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Ohjelmassa korostuvat tänä vuonna erityisesti perheille suunnatut elämykset ja merelliset teemat. Lapsille on luvassa muun muassa tutustumista meriammatteihin, muskariesityksiä sekä satutuokioita. Vanhan Rauman opastetuilla perhekierroksilla koetaan merellisen seikkailukierroksen lisäksi pelilliset opastukset, pakopelit sekä lasten kummituskierrokset, joissa kaupungin tarinoihin, historiaan ja ihmisiin tutustutaan uusilla tavoilla.

Pitsiviikko tuo esiin raumalaisen käsityöperinteen monipuolisesti näyttelyissä, nypläysnäytöksissä ja työpajoissa. Viikon aikana nähdään muun muassa Nopein nyplääjä -kisa Savilanpuistossa ja nypläysnäytöksiä museoissa ja Pits Priian myymälässä.

Perinteinen markkinatunnelma täyttää kaupungin keskustan, kun Vanhan Rauman käsityöläismarkkinat ja Kansainväliset Suurmarkkinat tuovat paikalle myyjiä Suomesta ja maailmalta. Tarjolla on käsitöitä, herkkuja ja elämyksiä koko perheelle, ja Mustan pitsin perjantaina markkinat jatkuvat pitkälle iltaan.

Pitsiviikon avoimet pihat ja pihakirppikset ovat myös auki ja kaupungin taiteilijat ja käsityön taitajat avaavat ovensa tai pitävät työpajoja. Tämän vuoden uutuuksiin kuuluvat muun muassa ulkoilmataideteokset, muotitapahtumat ja liikunnalliset ohjelmat, kuten senioriparkour.

Vanhan Rauman opastetuilla kaupunkikierroksilla kurkistetaan alueen taiteen, rakkauden ja rikosten maailmaan.

Musiikkia on kuultavissa perinteisten konserttien lisäksi pienoiskonsertin ja museokierroksen yhdistävässä Meriltä -esityksessä Merimakasiinissa sekä Rauma Festivon Tutuntuntune –muistomatkalla. Pitsiviikon päättävän lauantain Yhesfest Taidemuseon pihalla tuo yhteen musiikin ja esittävän taiteen tekijöitä.

Pitsiviikon tapahtumat tuovat muutoksia Rauman keskusta-alueen liikenteeseen, pysäköintiin ja joukkoliikenteeseen. Poikkeusjärjestelyt liikenteessä astuvat voimaan maanantaista 20. päivä ja ne puretaan tapahtuman päätyttyä viimeistään maanantaina 27. päivä. Vanhan Rauman kävelykatujärjestelyt jatkuvat 2. elokuuta saakka.

Kansainväliset Suurmarkkinat avautuvat keskiviikkona 22. heinäkuuta kello 10. Markkina-alueen rakentaminen alkaa tiistaina 21. päivä, jolloin myös useita keskustan alueen katuja suljetaan liikenteeltä.

Vastaa