Suomirokkia stadionilla -konsertti kunnioittaa Poko Rekordsin miehen ikää
Legendaarinen suomalainen rock-levy-yhtiö Poko Rekords täyttää tulevana vuonna 50 vuotta. Epe Heleniuksen perustaman levy-yhtiön juhlavuotta juhlistetaan Suomirokkia stadionilla -suurkonsertissa Tampereella Tammelan Stadionilla lauantaina 31. heinäkuuta.
Lavalle nousevat keväällä uuden albumin julkaiseva Popeda, Yö sekä eturivin muusikoista koostuva Manserock-orkesteri. Solisteina toimivat suomirockin tunnetut nimet eri vuosikymmeniltä kuten Martti Syrjä, Costello Hautamäki, Suomirokkia-hitin esittäjä ja Aknestik-yhtyeen laulaja-lauluntekijä Jukka Takalo, iskelmää, rockia ja runoutta yhdistelevä Ville Leinonen, Ilona-yhtyeen solisti Toni Lähteenmäki sekä Ne Luumäet -kokoonpanon Joey ja Heko Luumäki.
Manserock-orkesterin muodostavat kitaristi Juha Torvinen, basisti Sami Ruusukallio ja rumpali Aku Syrjä sekä kitaristi Kalle Alatalo ja kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio. Taustalaulajina ovat Toni Lähteenmäki ja Nelli Petro.
Kari ”Epe” Helenius perusti Tampereelle Epe’s Music Shop -levykaupan vuonna 1972. Rockmusiikkiin erikoistuneesta levykaupasta tuli tärkeä musiikinharrastajien kohtaamispaikka, ja vuonna 1977 Helenius perusti sen rinnalle Poko Rekords -levy-yhtiön. Punkin nousu ja ulkomaisten itsenäisten levy-yhtiöiden esimerkki rohkaisivat häntä ryhtymään myös musiikin julkaisijaksi. Loppu on suomalaista rockhistoriaa.
Poko Rekords julkaisi vuosikymmenten aikana muun muassa Eppu Normaalin, Popedan, Yön, Hassisen Koneen, Sielun Veljien, Ismo Alangon ja J. Karjalaisen musiikkia. Yhtiön varhaisiin kiinnityksiin kuului myös rockabilly-yhtye Teddy and the Tigers, jonka single oli Pokon ensimmäinen julkaisu.
Heleniuksen musiikkiyhtiöiden kautta suomalaisille tulivat tutuiksi myös raskaamman rockin ja metallin edustajat kuten The 69 Eyes, Diablo ja Zero Nine. 2000-luvun alussa yhtiöiden julkaisukatalogiin kuului myös suomihiphopin ja -rapin kärkinimiä, kuten Petri Nygård, Flegmaatikot ja Tulenkantajat.
– Pokon 50-vuotisjuhlista Tammelan Stadionilla tulee upea karnevaali. Minä olen erittäin onnellinen siitä, että juhlissa on mukana artisteja, joiden kanssa tämän matkan 50 vuotta sitten aloitin, ja artisteja eri vuosikymmeniltä matkan varrelta, Helenius kommentoi.
Poko Rekords 50 vuotta: Suomirokkia stadionilla -konsertti Tammelan Stadionilla Tampereella 31.7.





