Oulun lasten teatterifestivaali viimeistä kertaa tänä keväänä

Oulun lasten teatterifestivaali viimeistä kertaa tänä keväänä
Tanssiteatteri Raatikon leikkimielinen revyy Veni Vidi Vitsi nähdään Oulussa lasten teatterifestivaaleilla.

Hallituksen leikkaukset osuvat esittävän taiteen kenttään hyvin laajasti. Tämän sai kokea myös Lasten teatterifestivaali, jota vietetään Oulun teatterilla 9.-12. huhtikuuta. 44 vuotta järjestetty lasten- ja nuorten kulttuuritapahtuma joutuu lopettamaan säästösyistä.

– Joudun suurella surulla ja jokseenkin raivona ilmoittamaan, että tämän kevään festivaalit jäävät viimeisiksi sen menetettyä hallituksen leikkauksista johtuen Taiteen edistämiskeskuksen erillisen rahoituksen. Ei voida kuvitella, että taiteellinen toiminta jatkuu samanlaisena, jos sen arvoa ei nähdä ja sille taata tarvittavia resursseja. Leikkauksilla on konkreettista merkitystä, ja meillä se merkitys on todella valitettavasti tämä: 44 vuotta upeata lasten- ja nuortenteatterin historiaa loppuu tähän, kertoo teatterin ja festivaalien taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio.

Taiteen edistämiskeskuksen festivaaliavustuksen koko on ollut noin 40 000 euroa. Tästä summasta ei ole jäänyt yhtään teatterin omaan kassaan, vaan se on käytetty täysimääräisesti laadukkaiden lasten- ja nuortenteatteriesitysten ostamiseen ja Ouluun tuomiseen.

Asia on yksinkertainen: kun tätä rahaa ei ole, emme voi myöskään esityksiä ostaa ja Ouluun tuoda. Taiteen tekijöille kuuluu maksaa korvaus tehdystä työstä, tämän pitäisi olla itsestäänselvää, Lehmuskallio painottaa.

Tämän vuotisessa lasten teatterifestivaalin ohjelmistossa ovat Teatteri Hevosenkengän Tatu ja Patu supersankareina, joka perustuu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen suosittuun lastenkirjaan, Musiikkiteatteri Kapsäkin Maukan ja Väykän hönttipäivä, joka tarjoaa lämmintä huumoria ja svengaavaa musiikkia, Tanssiteatteri Raatikon leikkimielinen revyy Veni Vidi Vitsi, Ahaa Teatterin Katri Kirkkopellon suosittuihin Molli-lastenkirjoihin perustuva Molli ja ystävyyden talo, Circo Aereon ja Race Horse Companyn fyysistä komiikkaa sekä nykysirkusta yhdistävä Etsivät, Balettikoulu Sinikellon vauhdikas toimintabaletti Robin Hood ja Oulun teatterin Merenalaista elämää -vauvateatteriesitys.

Lisäksi festivaalilla on joka päivä lasten oma festarilava, jossa lapset pääsevät kokeilemaan teatterin tekemistä suuren näyttämön lämpiössä. Teatterilavan yhteistyössä mukana ovat Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat, jotka ohjaavat toimintaa festivaaleilla ja koulutuskuntayhtymä OSAOn Haukiputaan yksikön tekstiili- ja muotialan opiskelijat, jotka ovat tehneet työpajaan teatteripukuja ja lavasteita.

Lasten teatterifestivaali 9.–12. huhtikuuta Oulun teatterilla.

Vastaa