Kangasalla vietetään kolmatta kertaa kulttuuriviikkoa 6.–12. heinäkuuta. Viikon aikana kaupunki täyttyy taiteesta, tanssista, musiikista, teatterista,…
Tekijä: Toimitus
Rauman 250-vuotiaan raatihuoneen restauroinnissa on keskitytty arvorakennuksen rakenteelliseen korjaamiseen ja toiminnallisuuden parantamiseen. Mittavassa urakassa hyödynnettiin pieteetillä…
Oulussa juostaan yöttömän yön auringossa, taiteen, kulttuurin ja pohjoisen luonnon keskellä lauantaina 4. heinäkuuta. Ensimmäistä…
Suomen suurimpiin ohjelmatoimistoihin lukeutuva MagnumLive Oy on hankkinut 12,36 prosentin osuuden Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n osakekannasta….
Tapahtumateollisuus toteaa osallistuneensa lain valmistelun seurantaryhmän työskentelyyn jäsenenä. Tapahtuma-ala on siten ollut mukana valmisteluprosessin seurannassa…
Muusikko, juontaja ja festivaali- ja klubipromoottori Wallu Valpio esiintyi ensimmäisen kerran Tavastian alakerrassa Helsingissä 1990-luvun…
Kaakkois-Suomessa sijaitseva Lappeenrannan Ylämaa on spektroliitti- ja graniittikivien esiintymiensä ansiosta ympäri maailmaa tunnettu jalokivien ja…
Wanaja Festival tuo Hämeenlinnan vehreään Linnapuistoon joukon Suomen suosituimpia artisteja ja yhtyeitä 3.–4. heinäkuuta. Huippuartistien…
Punkaharjun Retretin luolasto avautuu uudella tavalla osana Savonlinnan Kulttuurin unelmavuotta 2026. Uusi valo- ja ääniteos…
Suomen suurin eurodancefestivaali Jysäri palaa Jämsän Himos Parkiin ensi viikonloppuna. Festivaalin yllätys on jotain ihan…
Käsityöläistori houkuttelee Huittisten museon pihapiiriin heinäkuun ensimmäisenä perjantaina 3. päivä kello 15–19. Pihamaalle ja puistoon…
FFrisbeegolfin SM-kilpailut matkaavat ensimmäistä kertaa Lappiin, kun mastereiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan Rovaniemellä 2.–5. heinäkuuta. Napapiirin…
Maailma kylässä -festivaali muuttui. Paikka vaihtui, eikä ruokamyyjiä ollut. Kestävän kehityksen ilmaisfestivaali Maailma kylässä järjestettiin…
Tänä vuonna Olavinlinnassa on luvassa elämyksiä, jotka soivat kevyemmin ja liikuttavat syvemmin. Kesän ohjelmisto koostuu…
Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma kokoaa 1.–5. heinäkuuta Jyväskylän yliopiston kampukselle tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia ja asiantuntijoita pohtimaan…
Farmari on joka toinen vuosi eri puolilla Suomea järjestettävä messutapahtuma, joka kokoaa yhteen maa- ja…
Tanssia ja sirkusta on tänä kesänä tarjolla monipuolisesti esityskiertueilla ja tapahtumissa. Tanssitaiteilija Sanna Hento aikoo…
Kajaanin kaupunki järjestää perinteisen Markkinakatu-tapahtuman kaupungin 375-vuotisjuhlavuotena1.-4. heinäkuuta Raatihuoneentorin ja Kauppakadun alueilla. Tapahtuma muuttaa jo…
Tämän vuoden Kuopio Wine Festival juhlitaan Kallaveden äärellä Kuopion Satamatorilla 26.6.-4.7. Viinifestivaali tuo kesäiltoihin kolmen…
Sotkamon Huumorifestivaalin ohjelmistossa 25.-28. kesäkuuta on monipuolisesti huumoria. Tapahtuma aloittaa torstaina kello 17 torilla Säilättärien…
