Juoksua tai kävelyä, etäisyyden arviointia ja ammuntaa yhdistävän lajin Suomen mestaruudet ratkeavat 1.–3. elokuuta Pohjois-Savon…
Kategoria: Urheilu
Rallia ajetaan jälleen Keski-Suomessa. Katselijoiden on syytä huomioida turvallisuus niin erikoiskokeilla kuin muissakin ralliriennoissa, jotta…
Kuninkuusravit on yksi Suomen suurimmista yleisötapahtumista, sillä sitä seuraa paikan päällä keskimäärin yli 50 000…
Yleisurheilun Suomen mestaruuskisat, Kalevan kisat, omaavat pitkät perinteet, sillä kisoja on järjestetty jo vuodesta 1907…
Frisbeegolfin MM-kilpailut käydään Nokialla ja Tampereella 30.7.-3.8. Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävä kilpailu on noussut…
Koko rallimaailman katseet kohdistuvat Jämsään sunnuntaina 3. elokuuta, kun Secto Rally Finland huipentuu Ouninpohjaan. Yleisö…
Kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n järjestämät opiskelijoiden monilajikisat käynnistyvät Saksassa tänään keskiviikkona pidettävillä avajaisilla. Suomen lippua kantavat…
Keiteleen Nujua edustava yleisurheilija Neea Sahlström odottaa innolla uransa toista European Para Youth Games (EPYG) -tapahtumaa eli…
Tuoreen Tampereen urheilulääkäriaseman tutkimuksen mukaan naisjalkapalloilijoiden yleisimpiä vammoja ovat reiden ja nilkan vammat. Merkittävimmän haitan…
Kansainvälinen suunnistusliitto IOF on myöntänyt vuoden 2028 nuorten MM-kilpailut Suomelle. Kilpailut järjestetään Tampereella, ja niistä…
Yli 8 500 opiskelijaurheilijaa ja toimihenkilöä yli sadasta maasta kokoontuu Saksaan, kun kesän 2025 Universiadit…
Purjehtijat ja purjehduksen ystävät kokoontuvat ensi viikolla Jyväskylän Säynätsaloon valmistautumaan 52. Päijännepurjehdukseen. Tapahtumaa voi tänä…
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on tiedottanut uusista omistajistaan. Seuran hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty kiinteistökehitystoimisto…
Helsingissä vuosittain järjestettävä Downtown Sailing Week on Suomen ainoa kansainvälinen nuorisopurjehdustapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena on koota…
Suunnistuksen MM-kisat käynnistyivät Kuopion Tahkolla pidetyillä avajaisilla maanantaina 7. heinäkuuta. Kisoihin on ilmoittautunut 276 urheilijaa…
Tänään alkaa Suomen suurin juniorijalkapallon turnaus Helsinki Cup. Perinteikäs kansainvälinen suurturnaus järjestetään jo 50. kerran….
Kalevan kisat on vuosittain järjestettävä yleisurheilun yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailu. Tänä vuonna kilpailu järjestetään 1.–3….
Kansainvälisen jääpalloliiton hallitus on päättänyt vuoden 2026 jääpallon miesten ja naisten MM-kisojen järjestämisestä Suomessa. Kisat…
Kotimainen jalkapallokausi käynnistyi kevään koleudessa. Vuoden 2025 mestari on selvillä talven kynnyksellä. Veikkausliiga on…
Veikkausliigassa on pelannut sarjan perustamisen jälkeen 43 jalkapalloseuraa. Sarjan 35. kautena mestaruuden on voittanut useimmiten Helsingin Jalkapalloklubi (17 kertaa)….
