Himos Juhannuksen kaikki esiintyjät julkaistu

Suomen suurin ja suosituin, jo 26. kertaa juhlittava juhannusfestivaali Himos Juhannus on julkaissut koko ohjelmiston.
Tämän vuoden juhannusfestarilla nähdään muun muassa JVG, Etta, Ahti, Olga, Shrty, ABREU, Ani, Ege Zulu,Turisti, Benjamin, Hugo, Gasellit, Lauri Haav, Portion Boys, Käärijä, Sexmane, Arttu Wiskari, Erika Vikman, Isac Elliot sekä Jaakko Kulta.
– Himos Juhannuksen ohjelma- ja aluesuunnittelu on kovassa vauhdissa. Tapahtumaan suunnitellaan esimerkiksi uutta porttia, joka mahdollistaa lisää kaistoja saapumiseen, jotta saadaan suurena massana alueelle saapuva juhannusyleisö nopeasti alueelle sisälle. Aluetta järjestellään muutoinkin uudelleen palvelemaan juhannuskansaa entistäkin paremmin. Festivaalin kuvauspiste löytyy VIP-rakenteen päädystä ja ruokamyynnin yhteyteen tulee juomamyyntipisteitä, kertoo tapahtuman tuotantopäällikkö Laura Väli-Torala.
Uudistuneella karavaanialueella on tarjolla lisäpalveluina suihku- ja vesivessa.
Himos Parkissa juhlittava Himos Juhannusta on järjestetty yhtäjaksoisesti koronavuotta lukuun ottamatta vuodesta 1999 saakka ja tapahtuma on kasvanut vuosien saatossa 8 000 kävijän festivaalista yli 30 000 hengen juhannusjuhlaksi.