Jazzkatu palaa Porin Etelärantaan

Porin Etelärantaan rakennetaan Jazzkatu ensi kesän Pori Jazzin yhteyteen. Jazzkadulla kuullaan tuttuun tapaan musiikkia pääsymaksuttomissa konserteissa, keskustellaan Yritysfoorumissa ja nautitaan ravintoloiden palveluista sekä myyntikojujen tarjouksista. Jazzkatu on avoinna festivaaliviikolla keskiviikosta lauantaihin 16.-19. heinäkuuta.
Pääosa uudesta Jazzkadusta sijaitsee Satakunnan Museon ja Taavi-sillan välisellä alueella. Tämän lisäksi Teatterikadulle tulee perinteinen esiintymislava Etelärannan päähän sekä nouseva katsomo Hallituskadun suuntaan. Tällä ilmaislavalla kuullaan musiikkia neljän päivän aikana. Jazzkadun terassialue tulee ravintolalaiva Barcon kohdalle. Alueen myyntipaikkoja sijoitetaan Etelärannassa pääasiassa Satakunnan Museon edustalle.
– Etelärannan ilme on kehittynyt uudistusten vuoksi hyvään suuntaan, ja Pori Jazz haluaa tuoda vanhaa Jazzkadun tunnelmaa Kokemäenjoen rantaan. Tästä on paljon puhuttu ja tätä on myös toivottu, joten tavoitteena on, että ihmiset löytävät uudelleen tämän festivaalimiljöön, sanoo Pori Jazzin toimitusjohtaja Sampsa Jolma.
Jazzkadun tuottamisessa Pori Jazzin kumppanina on Satakunnan Viikko, jolla on kokemusta myös Satakunnan Messujen järjestämisestä ja messuosastojen myynnistä. Jazzkadulla uutena ohjelmana on festivaaliviikon keskiviikkona ja torstaina järjestettävä Yritysfoorumi-keskustelutilaisuus, joka järjestetään Jazzkadun ilmaislavalla. Keskustelut juontaa MTV:n uutisankkurina toiminut Keijo Leppänen, ja keskustelijoina on sekä paikallisia että valtakunnallisia yritysmaailman vaikuttajia. Kaikille avoimet ja ilmaiset keskustelut myös kuvataan ja esitetään myöhemmin televisiossa. Pori Jazz on Yritysfoorumin yksi pääyhteistyökumppaneista. Yritysfoorumin vastuujärjestäjä on Satakunnan Viikko.
Pori Jazzin Kirjurinluodon maksullisten pääkonserttien ensi kesän ohjelma.
Torstaina 17.7. mm.
Roxette / Kurt Elling & Yellowjackets Celebrate Weather Report / Iiro Rantala HEL Trio / Rodeo / Tower of Power / Bela Fleck, Edmar Castaneda, Antonio Sanchez Trio / Isaiah Collier & The Chosen Few / Joanne Shaw Taylor / Take Me To The River – Memphis Soul All-Star Revue / Elles Bailey
Perjantaina 18.7. mm.
Ultra Bra / Gregory Porter / Dana and Alden / Arppa & Summer Sextet / KNOWER / 30 Years of e.s.t. – Tribute to Esbjörn Svenson Trio / Dina Ögo / J. Karjalainen / Franck Moody / Enji
Lauantaina 19.7. mm.
Sting / Liana Flores / MRCY / Jazzmeia Horn / The Five Corners Quintet / Lady Blackbird / Makaya McCraven / Litku Klemetti / Thee Sacred Souls / Alexi Tuomarila: Departing the Wasteland