Suomen suurin after ski Rukalla

Maaliskuun lopulla järjestettävä Harmaa Rinne -tapahtuma on jo rikkonut kävijäennätyksensä, sillä Rukan Hiihtostadionille odotetaan lähes kaksinkertainen määrä yleisöä viime vuoteen nähden. 28.-29. maaliskuuta vietettävä after ski on tämän talven menestynein talvitapahtuma.
Alkuvuoden suurin musiikkitapahtuma ja kokoluokassaan Suomen ainoa täysipainoinen talvitapahtuma, Harmaa Rinne, syntyi intohimosta luoda Suomen talvikauteen täysin uusi, ennennäkemätön tapahtumakonsepti, joka muistuttaisi kesäfestivaalia oheistapahtumineen. Vuoden 2024 kävijä- ja somepalautteen sekä lipunmyyntilukujen valossa voi todeta, että talvikauden musiikkitapahtumalle on innokas ja aktiivinen yleisönsä.
Kokonaisvaltainen after ski –viikonloppu Rukalla pitää sisällään matkojen ja majoitusten lisäksi talviaktiviteetit, talvitapahtuman Rukan Hiihtostadionilla sekä Harmaan Rinteen etko- ja jatkobileet.
Festivaalin menestys on pitkäjänteisen kehitystyön tulosta. Tämän vuoden tapahtumaa lähdettiin kehittämään siitä näkökulmasta, että yleisö tulisi yllätetyksi positiivisesti uudestaan. Näkyvimpänä kehityskohteena on ollut lämpimän sisätilan lisääminen alueelle, nyt sitä on tiedossa 400 neliötä. Harmaa Rinne Discoheat -lämmitetty after ski –teltta tarjoaa mahdollisuuden bilettää silent discossa tai istahtaa loungealueelle.
Festivaalin järjestää muun muassa Turun Kesärauha-festivaalin taustalla toimiva Sunborn Live, joka on kokenut ja meritoitunut tapahtumajärjestäjä.
– Rukan kylä on aivan uniikki tapahtumakeidas keskellä tunturia. Luvassa on ennätyksellisen suuri kokonaiselämys päivän laskuhetkien, etkojen, itse hiihtostadikan päätapahtuman kuin jatkojen osalta, hehkuttaa tapahtuman promoottori Pietu Sepponen.
Harmaa rinne, Rukan Hiihtostadion
Perjantai 28.3.
Abreu, Portion Boys, Sexmane, Bee, Etta, Ege Zulu, Good Boys, DJ Soffe.
Lauantai 29.3.
Hooja (SE), Isac Elliot, Jenni Vartiainen, Mirella, Jambo, Nelli Matula, Olga, DJ Soffe, DJ’s Harvest & Pipu.
Etkot & Jatkot
Torstai 27.3. Benjamin (ZONE)
Perjantai 28.3. Pihlaja (ZONE), Eini + DJ’s (PISTE), Jore & Zpoppa (IHKU)
Lauantai 29.3. Ares (ZONE), Sara Siipola + Paha Vaanii DJ’s (PISTE), Averagekidluke (IHKU).