Heikki Silvennoiselle muistokonsertti toukokuussa Tampereella

Joulukuussa kuolleen muusikko ja viihdetaiteilija Heikki Silvennoisen muistokonsertti järjestetään 7.5. Tampereen Tavara-asemalla. Silvennoinen teki mittavan uran bluesmuusikkona, kitaristina, lauluntekijänä, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Näyttelijänä hänet muistetaan parhaiten sketsisarja Kummelista.
Muistokonsertin lavalla nähdään yhtyeitä ja bändikavereita, joilla oli vahva vaikutus Silvennoisen musiikkiuraan. Esiintymisensä ovat varmistaneet niin Q.Stone, Tabula Rasa, SF-Blues kuin Heikki Hela ja Timo Kahilainenkin. Muistokonsertin järjestää ohjelmatoimisto Dex Viihde, jonka listoilla Silvennoinen oli.
1970-luvulla ja 1980-luvulla Silvennoinen vaikutti useassa yhtyeessä kitaristina ja lauluntekijänä. Tabula Rasa oli yksi hänen arvostetuimpia kokoonpanojaan. Q.Stone-yhtye, jossa soitti muun muassa Mikko Kuustonen, esitti englanninkielistä blues-rockia. SF-Blues oli puolestaan 2000-luvun kokoonpano Dave Lindholmin ja Pepe Ahlqvistin kanssa.
Heikki Silvennoinen menehtyi joulukuussa 70-vuotiaana kotonaan Pälkäneellä.