“Kaikilla sivistyneillä kaupungeilla pitää olla tapahtumakeskus”
Seppo Pänkäläinen

Jyväskylän Messut Oy vastaa Jyväskylässä messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta.
Paviljongissa järjestetään ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita tapahtumia, kuten konsertteja, viihdeiltoja, teatteria, juhlia, kongresseja ja seminaareja. Paviljongin muunneltavia tiloja myös vuokrataan muille tapahtumajärjestäjille.
Paviljonki on messujen omien verkkosivujen mukaan ”yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin tuhat tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain”.
Messujen toimitusjohtajana joulukuun alussa aloittava Marja Pekkanen panee vieläkin paremmaksi.
– Ehkä Jyväskylässä ei ole vielä ymmärretty, että Paviljonki on Suomen laajin ja monipuolisin tapahtumatalo, todellinen runsauden sarvi. Olisi korkea aika tehdä tämä tiettäväksi jyväskyläläisille. Kaikilla sivistyneillä kaupungeilla pitää olla tapahtumakeskus ja Jyväskylässä se on Suomen suurin.
Ei siis ihme, että lähes 40 vuotta tapahtuma-alalla työskennellyt Pekkanen oli kiinnostunut Paviljongin toimitusjohtajan tehtävästä. Eikä ihme, että Jyväskylän kaupunginjohtaja ja Messut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Koivisto totesi valinnan jälkeen, että ”Marjan pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus tapahtuma- ja messutoimialalta sekä hänen laaja verkostonsa mahdollistavat yhtiön kasvustrategian toteuttamisen tulevina vuosina”.
Pekkanen korvaa eläköityvän Juha Rahkon. Pekkanen sai ”peruskoulutuksen” tapahtuma-alalle Antti Einiön työparina, sen jälkeen hän on ollut töissä muun muassa Helsingin Kaapelitehtaalla, Messua Oy:llä, Kulttuuritehdas Korjaamolla sekä viimeksi Turun Messukeskuksessa (2019-24) – aina johtotehtävissä.
Viime vuosi osoitti, että messujen, kongressien ja muiden tapahtumien taloudellinen vaikutus on edelleen kasvussa Suomessa. Vuonna 2023 messut ja tapahtumat tuottivat 324 miljoonan euron tulovirran ja kokonaistyöllisyysvaikutus oli 4 400 henkilötyövuotta. Ennusteen mukaan tänä vuonna messut ja muut tapahtumat tuovat yhteiskunnalle 350 miljoonan euron tulovirran ja synnyttävät 4 755 henkilötyövuotta.
Paviljongissa järjestetyt messut ja tapahtumat toivat 2023 kokonaisuudessaan 40 miljoonan euron tulovirran Jyväskylään. Paviljongin toiminnasta muodostunut alueellinen kokonaistyöllisyysvaikutus oli 550 henkilötyövuotta. Kasvua edellisvuoteen tapahtui merkittävästi, sillä vastaavat luvut vuonna 2022 olivat 34 miljoonaan euroa ja 470 henkilötyövuotta. Pekkanen pääsee siis hyppäämään liikkuvaan junaan.
– Jyväskylä ja Paviljonki ovat iso mahdollisuus. Kaupungissa on yli 40 000 opiskelijaa. Sopii kysyä, onko se potentiaali miten käytetty? Kun raha on tiukassa, pitää tarkkaan miettiä, mitä tarjotaan asiakkaille lippu ja tuoppi -indeksillä. Kaupunkikulttuuria korkeakulttuurista viihteeseen dynaamisella hinnalla. Viihde-, yritys- ja messutapahtumat ovat oiva pohja, johon kulttuuri tuo lisämausteen ja tekee tapahtumatalosta ainutlaatuisen. Tämän runsauden synergiat haluan hyödyntää, Pekkanen sanoo Paviljongista.
– Tälle vuodelle en enää ehdi vaikuttaa asioihin. Tiedän, että vuodesta 2025 tulee haastava. Tässä on nyt purettu koronan aiheuttamaa patoumaa ja asiakkaita on ollut hyvin. Mutta mitä, jos kuluttajien rahat pysyvät tiukassa? Lisäksi tapahtuma-alalla on ongelmana sekava lainsäädäntö, laskujeni mukaan on 72 eri lainkohtaa. Lupia pitää hakea monesta paikkaa, ei ole yhtä tahoa, jonka kanssa sopia asioista. ALV-prosentti nousi ja sääntelyn määrä on kasvanut koko ajan. Nyt muutoksia kaavaillaan muun muassa järjestyshenkilötoimintaan sekä niin sanottuun tilapäiseen rakentamiseen esimerkiksi tapahtumissa. Kaikki se lisää kustannuksia ja byrokratiaa.
– Haluni on tulevina vuosina kehittää, uudistaa ja kasvattaa Jyväskylän Messut Oy:n menestystä sen kaikilla osa-alueilla yhdessä osaavan henkilöstön ja kumppaneiden kanssa. Haluan hitsata kaikki osatekijät tekemään yhdessä asioita. En hae muutoksia vain muutosten vuoksi. Tämä ei ole helppo ala, jolla jaettaisiin pikavoittoja. Kehitystyö kestää kauan. Tapahtumat vaativat työtä ja osaamista. Katsotaan, mitä resursseilla pystytään tekemään. Mutta sen tiedän, että Paviljonki on erinomainen alusta ja siellä on hyvää tuotantoa.
Jyväskylän ja Paviljongin etuina yleisesti nähdään keskeinen sijainti Suomessa, Lutakon alueen hyvät parkkipaikat, Paviljongin kyljessä oleva hotelli sekä alueen ravintola- ja kahvilatarjonta.
Jyväskylän Messujen omistajia ovat Jyväskylän kaupunki, Keskimaa, Mediatalo Keskisuomalainen sekä Keski-Suomen Osuuspankki, kukin 25 prosentin osuudella.
Vaan millaisen persoonan Paviljongin työntekijät ja Messut Oy:n yhteistyökumppanit saavat Marja Pekkasessa?
– Olen sarjamökkeilijä, jolla on kaksi mökkiä, toinen Kotkassa ja toinen Salossa. Mökeillä hakataan halkoja. Tykkään myös ulkoilla ja matkustella. Uuden pestin aloittamista odotellessa näihin on nyt ollut aikaa.
Olen töissä toimialalla, johon ajaudutaan, ja josta ei koskaan pääse eroon. Ala vaatii periksiantamattomuutta, muutoksensietokykyä ja ratkaisukeskeisyyttä, Marja Pekkanen sanoo.
Ja antaa haastattelussa itsestään kuvan, että Paviljonki jatkaa hyvissä ja osaavissa käsissä.