Ruokamessujen ohjelma korostaa yhteisöllisyyttä

Ruokamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.-13. huhtikuuta. Ohjelmassa on puheenvuoroja alan ammattilaisilta sekä tastingeja ja kilpailuja.
Ruoan lisäksi messuilla voi tutustua laajasti myös juomiin 30 näytteilleasettajan osastolla. Ohjelmassa on muun muassa keväisiä vinkkejä kotibaarimestarille sekä puheenvuoro siitä, miten olut sopii ruoanlaittoon. Tasting-ohjelmassa perehdytään viinien maailmaan useista eri näkökulmista.
Messuvieraille on tarjolla reseptivinkkejä ja keskusteluja, joissa pääsee oppimaan uutta. Tänä vuonna messuilla nostetaan esille ajatus siitä, että yhdessä ruokailu on enemmän kuin vain ruokaa, ja tästä kuullaan ajatuksia Ravintola Olon perustajalta Pekka Terävältä.
Salvia-lavalla nähdään Menestysresepti-kilpailun voittaja Terhi Kinnari, joka pitää puheenvuoron ruokakauran terveellisyydestä ja näyttää esimerkkiä, missä kaikessa raaka-ainetta voidaan hyödyntää. Perjantaina lavalla jaetaan Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto ja Ruokalähettiläs 2025 -tunnustus. Avajaispäivänä julkistetaan myös Vuoden ravintola 2025, jonka myöntää 80-vuotisjuhliaan viettävä Suomen Gastronomien Seura.
Ruokamessuilla järjestetään uusi Kahveista parhain -kilpailu, jossa suomalaiset kahvipaahtimot pääsevät esittelemään kahvejaan ja tuomaan niitä messuyleisön tietoisuuteen. Ohjelmassa on myös Cup Tasters 2025 -kilpailu, jossa kilpailijat suorittavat kahvinmaistelua rajatussa ajassa ja yrittävät löytää viidestä kolmen kahvin ryhmästä kaksi samaa kahvia.