Uusi museokonsepti Paradox Museum aukeaa Helsinkiin

Helsingin museotarjonta saa pian uuden tulokkaan, kun kansainvälisesti tunnettu, optisilla illuusioilla leikittelevä Paradox Museum Helsinki avaa maaliskuussa ovensa yleisölle. Museon ja viihdekeskuksen jännittävä yhdistelmä on suunniteltu hämmästyttämään kaikenikäisiä vierailijoita. Se esittelee yhteensä 45 paradoksiin perustuvaa näyttelyä ja näyttelyesinettä, jotka haastavat kävijöiden aisteja ja käsityksen todellisuudesta.
– Paradox Museum tuo Suomeen täysin uudenlaisen museokokemuksen, joka kutsuu inspiroitumaan ja pitämään hauskaa. Museo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, ja uskon, että sinne löytävät kaupunkilaisten lisäksi tiensä myös matkailijat, sanoo Paradox Museum Helsingin johtaja Kristiina Werner.
Kyseessä on maailmanlaajuinen ketju, jonka museokohteita löytyy tällä hetkellä 13 eri kaupungista ympäri maailmaa, muun muassa Lontoosta, Hampurista, Pariisista, Miamista ja Shanghaista. Tieteitä ja taiteita luovasti ja innovatiivisesti esittelevät museot ovat suosittuja vierailukohteita. Paradox Museum avasi ensimmäisen kohteensa vuonna 2022, jonka jälkeen museoissa on käynyt yhteensä kaksi miljoonaa vierailijaa. Museoketju laajenee vauhdilla, ja Helsinki onkin yksi tämän vuoden viidestä uudesta kohteesta.
– Jokainen museo on ainutlaatuinen yhdistelmä visuaalisia teemoja, yllätyksellisiä näyttelyitä ja paikallisia tarinoita. Helsingissäkin tullaan näkemään vivahteita pohjoisen värimaailmasta ja suomalaisia kiinnostavista aihepiireistä, Werner toteaa.