Lasten Talvikarnevaaleilla Lahdessa huikea kävijämäärä

Lahden Lasten Talvikarnevaalien aikana 25.1.–16.2. esityksissä vieraili lähes 13.000 kävijää. Talvikarnevaalit järjestettiin tänä vuonna jo 42. kerran. Festivaalin teemana oli Entten tentten teelika mentten. Ohjelmistossa oli runsaasti teeman mukaista ohjelmaa tarjolla koko perheelle. Ohjelmakokonaisuuksia eri taiteen aloilta oli yhteensä noin 30 ja esityksiä festivaalien aikana toteutettiin yli 70.
Seuraavan kerran Talvikarnevaaleja vietetään ensi vuonna 24.1.–15.2. Myös silloin ohjelma jakautuu kolmelle eri viikolle. Talvikarnevaalien 2026 teema julkistetaan myöhemmin keväällä.
Avajaistapahtumassa Lahden Konserttitalolla oli 750 osallistujaa. Esiintymislavalla nähtiin muun muassa Maisteri Molto, Klovni Sebastian ja SUPER teatteri. Lisäksi ohjelmassa oli paljon erilaisia työpajoja, sirkusta, tanssia ja musiikkia.
Lahden Nuorisoteatterin toi Yökoulun ja hirveän hammaskeijun uudelleen näyttämölle. Ensimmäisen kerran se esitettiin Talvikarnevaaleilla edellisenä vunna. Näytelmä on Paula Norosen käsikirjoittama ja dramatisoinnista sekä ohjauksesta vastasi Sanna Heiskanen. Esityksen näki noin 1600 katsojaa.
Leikkipuistokarnevaalit saivat jatkoa tänä vuonna vauhdikkaan ja leikkisän Täti Hattaran johdolla. Tapahtuma järjestettiin viidessä lahtelaisessa leikkipuistossa ulkotiloissa. Se keräsi yli 800 hengen yleisön.
Talvikarnevaalien suuri lupaus toteutui ja kaikki Lahden alueen eskarilaiset pääsivät nauttimaan lastenkulttuuriesityksistä. Noin puolet kävi katsomassa Lahden Nuorisoteatterin esityksen Yökoulu ja hirveä hammaskeiju ja loput eskareista pääsivät nauttimaan Lahti Big Bandin Musiikin siivin maailmalla -konsertin. Yhteensä esitykset tavoittivat noin 1200 pientä taiteen ystävää.
Talvikarnevaalit haluaa toimia laadukkaan ja lapsilähtöisen lastenkulttuurin puolestapuhujana osoittamalla omalla toiminnallaan kuinka mielenkiintoinen, monipuolinen ja taiteellisesti korkeatasoinen lastenkulttuuriin keskittynyt festivaali voi olla. Tapahtuman tuotannosta vastaa Lahden kaupungin kulttuuripalvelut.