Mitä tapahtuu, kun taide- ja kulttuuriorganisaatiolta leikataan 100 000 euroa?

Opetus- ja kulttuuriministeriö leikkasi taiteen ja kulttuurin valtakunnallisilta yhteisöiltä tänä vuonna rajusti. Leikkausten kohteena oli paljon toimijoita, joiden tehtävä on eri taidealojen kehittäminen, ja monen kohdalla erityisesti kansainvälistymisen tukeminen. Mittavat leikkaukset johtavat taide- ja kulttuurialoja edistävien rakenteiden heikentymiseen. Esimerkkinä Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus, jolta leikattiin toiminta-avustusta lähes 100 000 euroa.
Kyseessä on asiantuntijaorganisaatio, jolla on tärkeä rooli suomalaisen sirkuksen ja tanssin toimintaedellytysten edistämisessä, ammattilaisten tukemisessa ja kansainvälistymisessä. Näillä pienehköillä taiteenaloilla ei ole juuri muita tukirakenteita, äänitorvea päättäjien suuntaan tai kansainvälistymisen edistäjää.
Tiedotuskeskukset ovat välittäjäporrasta, joka tekee työtä taiteilijan ja hänen työmahdollisuuksiensa hyväksi. Ne eivät ole edunvalvojia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tukirakenteita, joilla edesautetaan taidealojen kehitystä. Niiden asiantuntemusta hyödyntävät niin opetus- ja kulttuuriministeriö taidepolitiikassaan kuin taidealojen ammattilaiset työssään.
Mittavalla organisaation valtionavustuksen leikkauksella on pitkälle ulottuvia haittavaikutuksia toimintaan ja sitä kautta alan taiteilijoihin ja ammattilaisiin. Lisäksi muun rahoituksen hankinta vaikeutuu, kun alan kehittämishankkeisiin tarvittavaa omarahoituspohjaa ei enää ole.
Kun resurssit toimintaan kutistuvat, kuka ottaa hoitaakseen sen tehtävän, joka esimerkiksi Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksella on ollut näiden alojen edistäjänä ja kansainvälistymisen kehittäjänä?
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen yleisavustus tälle vuodelle on 556 000 euroa, kun viime vuonna se oli 653 000 euroa. Lähes 100 000 euron eli 15 % leikkaus aiheuttaa välittömiä seurauksia toimintaan. Leikkaussumma on niin iso, että vakituista henkilöstöä joudutaan pienentämään yhdellä henkilötyövuodella.
– Tiedotuskeskuksen hallitus linjasi maaliskuun lopussa, että asiantuntijat ovat organisaation tärkein resurssi, josta ei ole varaa tinkiä yhtään enempää. Sen sijaan tiedotuskeskus muuttaa pienempiin tiloihin ja karsii muita kiinteitä kuluja, kertoo toiminnanjohtaja Tove Ekman.
Yhtään toiminnan osa-aluetta ei lopeteta kokonaan, mutta toiminnan volyymi kärsii. Kansainvälistä toimintaa joudutaan supistamaan.
Henkilöresurssien vähennys kohdistuu ensisijaisesti viestintään, joka on tiedotuskeskuksen keskeisimpiä tehtäviä strategisten tavoitteiden toteuttamisessa. Kun viestintä vähenee, on riski, että sillä on vaikutusta alojen näkyvyyteen.