Timo Mustakallio -laulukilpailun esikarsinta valmis

Timo Mustakallio -laulukilpailun esikarsinta valmis
Nimeään kantavan kilpailun perusti oopperalaulaja ja myöhemmin Oopperajuhlien johtajaksi noussut Timo Mustakallio (1929–1984).

Tulevana kesänä jo 33. kertaa Savonlinnan Oopperajuhlilla järjestettävän Timo Mustakallio -laulukilpailun esikarsintaan on valittu 32 nuorta laulajaa hakemusten perusteella. Kilpailun tarkoitus on kannustaa ja auttaa nuoria laulajia jatko-opinnoissa ja laulajaksi kehittymisessä. Voittajaksi ei välttämättä palkita pisimmälle kehittynyttä kilpailijaa, vaan laulaja, jolla on poikkeuksellinen äänimateriaali ja erityistä tulkinnallista taitoa. 

Vuodesta 1974 järjestetty kilpailu on ollut monelle nimekkäälle suomalaislaulajalle ponnahduslauta kansainväliselle uralle. Kilpailun voittajia ovat muun muassa Walton Grönroos, Raimo Sirkiä, Kirsi Tiihonen, Johanna Rusanen, Helena Juntunen ja Marjukka Tepponen.

– Olemme erittäin vaikuttuneita kilpailuun ilmoittautuneiden korkeasta tasosta. Odotamme innolla näkevämme nämä lahjakkaat nuoret laulajat lavalla. Kiitos kaikille hakijoille – suomalaisen laulutaiteen tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo.

Hyvin usein kilpailussa menestyneet ovat saaneet nopeasti solistikiinnityksen Savonlinnan Oopperajuhlille. Viimeisimpien vuosien voittajat Iris Candelaria (2019) ja Johan Krogius (2021) lauloivat molemmat vuonna 2022 Aidassa ja vuonna 2023 Taikahuilussa. Krogius ja Sonja Herranen (2019 Eero Rantalan rahaston palkinnon voittaja) olivat mukana Don Giovannissa (2024). Tänä kesänä Krogius laulaa Viimeisissä kiusauksissa sekä Macbethissa, ja Herranen Turandotissa. Päivi Nisula (1989) ja Mika Kares (2004) ovat myös voittajien joukossa.

Sekä alku- että loppukilpailu käydään Savonlinnasalissa 13. heinäkuuta. Kilpailu etenee kevään aikana esikarsintavaiheeseen, johon on valittu 32 laulajaa. Valinnan tekivät kilpailuhakemuksien mukana lähetettyihin videotallenteisiin pohjautuen Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ja pianisti-kapellimestari Erkki Korhonen Timo Mustakallio -säätiön edustajana. Kilpailun esikarsinta järjestetään Helsingissä 28. huhtikuuta.

Vastaa