Valokuvaaja Stefan Bremerin näyttelyssä nuorisokulttuuria 1970-80-lukujen taitteesta
Helsinki by Night -valokuvanäyttely esittelee valokuvaaja Stefan Bremerin henkilökohtaisen näkemyksen Helsingin yöelämästä 1970- ja 80-luvuilla. Retrospektiivinen näyttely koostuu 140 valokuvasta, joista osa on vasta nyt ensimmäistä kertaa esillä. Näyttely on avoinna Hakasalmen huvilalla Helsingissä 24. lokakuuta 2025-30. elokuuta 2026.
Bremer aloitti uransa lehtikuvaajana, mutta Taideteollisen korkeakoulun opinnot laajensivat hänen näkökulmaansa valokuvataiteeseen. Kaupunkimaisemista huomio siirtyi vähitellen ihmisiin, erityisesti nuoriin, jotka etsivät paikkaansa vauhdilla muuttuvassa Helsingissä 1970- ja 80-lukujen taitteessa.
Hiljaisten katujen, porttikäytävien ja kaupunkikuvien rinnalla Hakasalmen huvilan näyttely esittelee katsojalle Helsingin sykkivät nuorisokulttuurit. Kuvissa on Rautatieasemalla viihtyneet fiftarit ja James Deania ihannoineet diinarit, Lepakon punkkarit ja klubien uusromantikot.
Oman kokonaisuutensa näyttelyssä muodostavat energiset konserttikuvat aikansa nousevista rock-yhtyeistä. Näyttelyn kuvissa nähdään kokoonpanoja kuten Hanoi Rocks, Sielun Veljet, Smack, Pelle Miljoona ja Dead Kennedys. Osa keikkakuvista päätyi käsin väritettyinä myös LP-levyjen kansikuviksi.
– Tärkeintä on vapaus syventyä ja toimia, hymyillä ja raivota, tuntea ja reagoida. Valokuva voi olla poliittinen, mutta koskaan se ei ole demokraattinen. Se on yhden ihmisen näkemys ja tulkinta, Bremer kuvailee.
Stefan Bremer (s. 1953) on keskeinen nimi suomalaisessa valokuvataiteessa. Hänen legendaaristen kuvasarjojensa Helsinki By Night (1983), Yön hahmot (1984–86) ja Valokuva on Rock (1982) ikonisia teoksia nähdään myös Hakasalmen huvilassa. Bremerille myönnettiin taiteen valtiopalkinto vuonna 1988 ja Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2011. Hän sai taiteilijaprofessorin arvonimen vuonna 1999.
