Delistar-vaunuissa erinomainen hinta-laatusuhde

Delistar-vaunuissa erinomainen hinta-laatusuhde
Delistar vaunut syntyvät kansainvälisellä yhteistyöllä

Delistar Trailers -myyntivaunut syntyivät suomalaisen perheyrityksen, TMK vaunukeskuksen, intohimosta liikkuvaan kaupankäyntiin. Tuotuamme maahan ja välitettyämme satoja uusia ja käytettyjä myyntiautoja ja -vaunuja, huomasimme koronan jälkeen uusien laadukkaiden myyntivaunujen hintojen nousevan usein liian korkeaksi uusille yrittäjille. Tämän vuoksi moni yrittäjä joutui tyytymään vanhaan käytettyyn kalustoon tai huonolaatuisiin halpisvaunuihin. Vaunua tarvitsevan oli enemmän kuin vaikeaa löytää kohtuuhintaista, mutta laadultaan hyvää vaunua.

Samanaikaisesti olimme muodostaneet oman näkemyksemme siitä, mikä on tärkeää onnistuneessa myyntivaunussa: saavutettavuus, näkyvyys ja toiminnallisuus. Totesimme, että meidän oli aika alkaa tuottaa itse ammattitason myyntiperävaunuja, joissa keskitytään myyntiä edistävään toiminnallisuuteen ja pienyritysystävälliseen hinnoitteluun.

Pitkällisen etsimisen, neuvottelujen ja tuotantolinjojen rakentamisen jälkeen Delistar vaunujen tuotanto saatiin alkuun loppuvuodesta 2024. Delistar vaunut rakennetaan parhaista saatavilla olevista materiaaleista modernissa ja isossa tehtaassa suomalais-amerikkalais-austaralialais-kiinalais-saksalaisena yhteistyönä Kiinassa suomalaisen insinöörin valvonnassa ja ne laivataan aina ensin Saksaan, jossa sijaitsee Delistarin keskusvarasto ja viimeistelylinja. Kattava Delistar mallisto tulee myyntiin koko EU:n alueelle ja jälleenmyyntiverkostoa rakennetaan koko ajan.

Delistar Trailers-myyntivaunut on suunniteltu pohjoismaisiin olosuhteisiin, jotka vaihtelevat keskikesän helleaalloista arktiseen kylmyyteen, ja ne täyttävät tiukimmatkin eurooppalaiset standardit niin rakenteensa kuin tie- ja elintarviketurvallisuuden osalta.

Nyt onkin nousemassa uusi tähti johtamaan Euroopan myyntivaunumarkkinoita – DELISTAR!

Miksi valita Delistar-myyntivaunu

Delistar myyntivaunuissa etsimme aina asiakkaan kannalta parasta vaihtoehtoa.

Tärkeää huomioitavaa:

  • erinomainen hinta-laatusuhde
  • kaikki myyntivaunut ovat niin sanottuja matalalattiamalleja
  • (oikea myyntikorkeus, hyvä asiakaskontaktointi)
  • erinomainen tuotteiden esillepano /myyvyys
  • kaikki myyntivaunut ovat toiminnallisesti järkevästi toteutettuja ja kestäviä (kaikki toimii järkevästi ja hyvin)
  • mieluisa työpaikka yrittäjälle ja hänen työntekijöilleen

Kaikille Delistar-vaunuille yhteisiä ominaiosuuksia:

  • upea moderni muotoilu ja tyylikäs ulkoasu
  • kuumasinkitty teräsrunko
  • hyvät eristykset seinissä
  • AL-KO:n akselit, jarrut ja vetopää
  • ns. matalalattiamalli eli myyntikorkeus on asiakkaaseen nähden oikea
  • isot myyntiluukut eli tuotteiden näkyvyys on hyvä
  • saatavana myös kahteen/useampaan suuntaan aukeavat myyntiluukut
  • laadukas ja helposti puhtaana pidettävä myyntitiski rosterista
  • isot kylmätilat
  • tehokas, laadukas ja helposti huollettava kylmäkone
  • saatava ilmalämpöpumpulla varustettuna
  • (viilennys koko myyntitilaan kesällä)
  • kaikki myyntitasojen pinnat ja kaapit ruostumatonta terästä
  • iso hygieniapiste
  • siivouskaappi /vaatekaappi
  • tehokkaat led valot myyntitilassa ja myyntiluukussa
  • runsaasti sähköpistokkeita
  • katolla vakiona näyttävä mainostaulu led valoilla
  • perusstandardimallit myyntitilaltaan 3m, 4m, 5m, 6m, 7m ja 8m
  • 3-4m yhdellä akselilla, 5-8m kahdella akselilla
  • myös yksilölliset erikoiskoot mahdollisia
  • saatavana alumiinipintaisena maalattuna halutulla RAL värillä
  • saatavana ruostumattomasta teräksestä tehtynä kiiltävänä tai mattana tai ”kullan” värisellä teräksellä
  • saatavana alumiinista kiiltävänä tai mattana

Delistar-myyntivaunut ovat erinomainen esimerkki alamme kansainvälisestä yhteistyöstä parhaimmillaan. Niissä yhdistyy yli 30 vuoden kokemus kaikista mahdollisista liikuteltavista myyntitiloista, amerikkalainen & eurooppalainen muotoilu, suomalainen insinööritaito ja suunnittelu, eurooppalaiset standardit sekä kansainvälinen toteutus useiden eri toimijoiden yhteistyönä.

Kattava valikoima vaunuja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin

Deli –sarjan myyntivaunut elintarvikkeiden myyntiin:

  • kalanmyyntivaunut
  • lihatuotteiden myyntivaunut
  • leipomotuotteiden myyntivaunut
  • marjat, vihannekset, hedelmät
  • jäätelövaunut
  • muut elintarvikeet

Street food – sarjan myyntivaunut ruuan ja juoman myyntiin:
mallivaihtoehdot:

  • ”American style” -myyntivaunut
  • Deli -sarjan ruuanmyyntivaunut
  • Nopsa -sarjan kompaktit ruuanmyyntivaunut
  • Retro -sarjan myyntivaunut

Erikoismyyntivaunut mitä erilaisimpiin tarkoituksiin
Deli -sarjan myyntivaunut:

  • kukkien ja taimien myyntivaunut
  • vaatteiden ja kenkien myyntivaunut
  • yleismyyntivaunut
  • siirrettävät toimistot/palvelupisteet
  • ”American style” – yleismyyntivaunut
  • Nopsa-sarjan kompaktit yleismyyntivaunut
  • RAKSA – monitoimivaunut asentajille ja rakentajille

Mahdollisuus myös yksilöllisiin ratkaisuihin.

Kotisivut valmistuvat hyvää vauhtia eli lisätietoja löytyy www. delistar-trailer.com tai www.vaunukeskus.fi sivustoilta. Tiedusteluihin vastaavat TMK Vaunukeskuksesta Ari Kallas 020 7498711 ja Mari Rahkola 010 5260424

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *