Gospelmusiikkitapahtuma Maata Näkyvissä elokuussa Torniossa ja marraskuussa Turussa

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty nuorille suunnattu gospelmusiikkitapahtuma Maata Näkyvissä Pohjoinen Ulottuvuus järjestetään Torniossa 16. elokuuta Elämystehdas Lapparilla. Järjestäjinä toimivat yhteistyössä Tornion seurakunta, Maata Näkyvissä -festarit, ohjelmatoimisto Puisto Live ja Sleyn nuorisotyö.
– Kun tapahtuma viime vuoden elokuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Torniossa, kävijämäärä ylitti kaikki ennakko-odotukset. Tuolloin mukana oli reilu tuhat osallistujaa. Kävijät koostuivat 21 seurakuntaryhmästä Pohjois-Suomesta ja yksittäisistä kävijöistä, kertoo johtava nuorisotyönohjaaja Katja Konttajärvi Tornion seurakunnasta.
Tapahtuman kapasiteetti kasvaa tänä vuonna, kun viime vuoden tapahtumapaikasta tapahtumakeskus Torandasta siirrytään Elämystehdas Lapparille. Pohjois-Suomen seurakuntien lisäksi mukaan saadaan tällä kertaa Ruotsista ainakin Haaparannan seurakunnan nuoret. Jos tapahtuman kapasiteettia saadaan jatkossakin kasvatettua, haaveena on saada seurakuntia mukaan kaikkialta Pohjois-Ruotsista.
– Käsitykseni on, että Pohjois-Ruotsissa ei ole olemassa mitään vastaavanlaista tapahtumaa. Suuntana ja haaveena on tulevaisuudessa lähteä keräämään myös Pohjois-Ruotsin seurakuntia mukaan. Jos tämä saadaan toteutumaan, voisimme miettiä myös artistikattausta niin, että mukaan tulisi myös ruotsalaisia artisteja, Konttajärvi sanoo.
Tapahtuma sai alkunsa torniolaisten nuorisotyöntekijöiden toiveesta saada Pohjois-Suomen nuorille oma gospelmusiikkitapahtuma, sillä alueella ei ole aiemmin ollut sellaista. Viime vuoden tapahtumasta saatu palaute on ollut innostunutta. Järjestäjät saivat tapahtuman aikana ja sen jälkeen paljon yhteydenottoja sekä niistä seurakunnista, jotka olivat tapahtumassa mukana että sellaisista, jotka eivät olleet. Kaikkien viesti oli sama: jos tapahtuma järjestetään jatkossa uudestaan, seurakunnat haluavat mukaan.
– Myös lavalla nähdään tälläkin kertaa paljon nuoria, mahdollisesti jopa enemmän kuin viime vuonna. Tapahtumassa esiintyvät Immanuel, Juhani Tikkanen, Kotiinpalaajat, Beige, Julius Virtasalo ja torniolaisten nuorten houseband. Tapahtumassa on muutakin ohjelmaa, muun muassa nuorten puheenvuoroja ja yhdessä tekemistä, kertoo Maata Näkyvissä -festareiden tuottaja Samuli Luomaranta.
Tapahtuma toimii lähtölaukauksena Turun Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa 21.-23. marraskuuta järjestettävään Maata Näkyvissä -festareiden 40-vuotisjuhlaan.