Haalarikansa levittäytyy 21.-23.2. pääkaupunkiin

Haalarikansa levittäytyy 21.-23.2. pääkaupunkiin
Norsupallo ja hankifutis ovat pitkään kuuluneet Talvipäivien vakiolajeihin. Kuva Nina Riski SOOL

Opettajaksi opiskelevien Talvipäivät on yksi Suomen suurimmista opiskelijatapahtumista, joka kokoaa vuosittain yhteen eri alojen opettajaopiskelijat. SOOLin Talvipäiviä vietetään 35 vuoden tauon jälkeen Helsingissä 21.–23. helmikuuta. Noin 300 vapaaehtoisen joukko valmistautuu ottamaan vastaan yli 3 000 opettajaopiskelijaa eri opettajankoulutuspaikkakunnilta ympäri Suomen.

Tänä vuonna tapahtuman teemana on ”Urbaania legendaa”, sillä Talvipäivien järjestäminen pääkaupungissa oli ehtinyt muodostua urbaanilegendaksi. Osallistujille on tarjolla monipuolista ohjelmaa, sisältäen muun muassa perinteisiä sitsejä, approja, kilpailuja, keskustelutilaisuuksia, karaokea, tanssia ja livemusiikkia.

Perjai-illan avajaisjuhlassa Lasipalatsin aukiolla esiintyy muun muassa R&B-artisti Ani. Lauantaina tapahtuma jatkuu Kansalaistorilla talviriehana, jonka ohjelmassa on muun muassa ainejärjestöjen välinen norsufutisturnaus. Iltabileissä Espoon Metro Areenalla pääartistina nähdään Haloo Helsinki!

– On mieletöntä, että päästään tarjoamaan opettajaksi opiskeleville tällainen kohtaamisen mahdollisuus vuosi toisensa jälkeen, Opettajaksi opiskelevien liiton puheenjohtaja Mira Laurinantti kommentoi.

Opettajaksi opiskelevien Talvipäiväperinne on jatkunut katkeamattomana ensimmäisistä, vuonna 1947 pidetyistä Kajaanin Talvipäivistä lähtien. Alkuaikoina ohjelman pääpaino oli urheilu- ja kulttuuriaiheisissa kilpailuissa, sittemmin ohjelma on kehittynyt monipuoliseksi suurtapahtumaksi. Koronavuonna 2021 Talvipäiville kokoonnuttiin pienimuotoisesti etänä.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa tänä vuonna paikallisten opettajaopiskelijoiden muodostama Stadista ry ja virallisina yhteistyökumppaneina toimivat Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Helsingin opettajien ammattiyhdistys HOAY sekä Helsingin kaupungin kasvatustoimiala ja vakuutusyhtiö Turva.

Vastaa