Juhani Merimaalle elämäntyöpalkinto European Festival Awardsissa
Toimitus

Helsingin Rock and Roll Oy:n entinen toimitusjohtaja Juhani Merimaa palkittiin European Festival Awardsissa elämäntyöpalkinnolla. Gaala järjestettiin 15. tammikuuta Groningenissa Alankomaissa. Elämäntyöpalkinto jaetaan henkilölle, jonka ainutlaatuinen visio ja energia on vienyt festivaalikenttää eteenpäin dynaamisella, luovalla ja positiivisella tavalla.
Merimaa on yksi Suomen musiikkialan arvostetuimmista henkilöistä. Hänen ura kattaa yli viisi vuosikymmentä ja lisäksi hän on ollut keskeisessä osassa Tavastia-klubin toiminnassa 1980-luvulta vuoteen 2023, toimien yrityksen toimitusjohtajana ja promoottorina. Merimaa on ollut myös perustamassa Tiketti Oy:tä sekä ollut yhtiön hallituksessa 50 vuotta.
Merimaalla on ollut keskeinen rooli Suomen festivaalikentällä erityisesti Ankkarockin ja Ruisrockin parissa. Hän oli mukana perustamassa Vantaan Festivaalit Ry:tä, joka järjesti Ankkarockin ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Lisäksi hän toimi Ruisrockin toimitusjohtajana ja promoottorina useita vuosia.
Merimaa on vetäytynyt päivittäisestä työstä, mutta toimii edelleen aktiivisesti mentorina ja hallitusammattilaisena Suomen musiikkikentällä.