SHIFT Business Festival 2025 kymmenettä kertaa

22. toukokuuta järjestettävä Suomen kiinnostavin bisnesfestivaali tuo yhteen innovaatiot, huippupuhujat ja kasvuhakuiset toimijat festivaalitunnelmassa. Tänä vuonna tapahtuma houkuttelee Turun Tiedepuistoon niin huippupuhujia kuin Suomen ykkösartistejakin.
– SHIFTin tavoite on luoda kasvun mahdollisuuksia jokaiselle kävijälle sekä henkilökohtaisella että yrityksen tasolla, sanoo SHIFTin toimitusjohtaja Carita Varjonen.
SHIFT tarjoilee tänä vuonna ohjelmaa kolmella lavalla, lisäksi luvassa on työpajoja, yritysvierailuja ja ainutlaatuisia kohtaamisia. Oivalluksia, yllätyksiä ja uudenlaista ajattelua on luvassa niin lavalla kuin lasissakin.
Vuoden 2025 puhutuin uutuus lienee Turku Distilleryn kiertotalousvodka, joka valmistetaan juustonvalmistuksen sivutuotteesta herasta. Juoma lanseerataan tapahtumassa.
– Halusimme kuunnella kuluttajia ja ympäristöä, ja teimme Pohjoismaiden ensimmäisen kiertotalousalkoholin. Meillä on osaamista. Jos raaka-aineessa on sokeria, niin sen saa käymään, ja kyllä me siitä hyvä vodka tislataan, sanailee Turku Distilleryn perustajiin kuuluva Tapio Järvenpää.
Vuoden SHIFTin 2025 teemana on menestys, jota lähestytään kiinnostavien puhujien kautta johtajuuden, innovaatioiden ja riskienhallinnan näkökulmista.
Lavalle nousevat muun muassa Anna Perho, joka auttaa yleisöä selättämään riittämättömyyden tunteen ja keskittymään olennaiseen, Henrik Dettmann, valmentajalegenda, joka puhuu johtamisesta ja sitoutumisen merkityksestä sekä Linda Liukas, joka antaa tekoälyn tarkasteluun toiveikkaan ja inhimillisen näkökulman.
Riskienhallinnasta puhuu Anna Palmén, joka on työskennellyt 20 vuotta kansainvälisissä tehtävissä kriisialueilla, muun muassa Afganistanissa, Irakissa, Palestiinassa ja Tsadissa.
Iltatapahtumassa esiintyvät Elastinen ja Sanni.
– Viime vuodet ovat olleet monelle yritykselle melkoista via dolorosaa – johtuen maailmanpoliittisesta tilanteesta, taantumasta ja koronasta jälkiseurauksineen. SHIFT tuo jokaiselle kävijälle mahdollisuuksia, inspiraatiota ja yhteisöllisyyttä.
Varjonen alleviivaa, että kasvu ja uudistuminen eivät synny tyhjiössä – eivätkä ainakaan arjen rutiineja pyörittämällä. Hän kannustaakin osallistumaan tapahtumaan yhdessä kollegoiden kanssa.
– Tapahtuma sopii täydellisesti tiimi- tai hyvinvointipäiväksi – se on sijoitus yhteiseen kasvuun ja kehitykseen. Johtoryhmille tapahtuma taas on loistava tilaisuus haastaa ajatuksia ja synnyttää uusia alkuja.