SOHJO-bisnestapahtumassa huippupuhujia, verkostoitumista ja innovaatioita

Kolmatta kertaa järjestettävä SOHJO-bisnestapahtuma pidetään tänä vuonna Original Sokos Hotel Kimmelissä Joensuussa perjantaina 14. maaliskuuta. Tapahtumaan odotetaan yli viittäsataa osallistujaa ympäri Suomen.
Tämän vuoden ohjelma keskittyy luovuuden ja teknologian teemoihin, erityisesti ihmisen ja teknologian vuoropuheluun. Ajankohtaisena aiheena käsitellään hybridiuhkia ja digitaalista turvallisuutta. Aihe tuo SOHJOon ensimmäistä kertaa myös kansainvälisiä puhujia ja englanninkielistä ohjelmaa. Kyberrikollisuuden huippututkija Michael Robert (USA) pitää puheenvuoron kyberturvallisuudesta, ja virolainen asiantuntija Anett Numa osallistuu paneelikeskusteluun NATO:n itärajan hybridiuhkista.
Luovien alojen pääpuhujina nähdään palkittu valokuvaaja ja journalisti Meeri Koutaniemi, joka korostaa luovuuden ja inhimillisen tekijän merkitystä teknologian rinnalla.
Ohjelmassa on keynote-puheenvuorojen lisäksi paneelikeskusteluja, työpajoja ja Sude Suu Pitchauskilpailu, jossa Suomen johtavat enkelisijoittajat ja rahoitusasiantuntijat lähettävät parhaan liikeidean Fibanin pitchauskilpailuun Helsinkiin.
– Osallistujien toiveesta verkostoitumiseen on varattu entistä enemmän aikaa ja tilaa. Käytössä on verkostoitumisalue sekä sähköinen Tavata-verkostoitumisalusta, jonka avulla tapaamisia voi sopia etukäteen. Ohjelma ja tilasuunnittelu kannustavat koko päivän aikana verkostoitumiseen, kertoo Pinja Konttinen Business Joensuusta.
Pääpäivän ympärillä järjestetään useita oheistapahtumia, kuten Aalto Yliopiston Radical Creatives -dokumenttielokuvan näytös, luksusjahtialan mahdollisuuksia käsittelevä tilaisuus, opiskelijatapahtuma MIOPIA, Rockcamp Joensuun toiminnan käynnistävä Alexander Kuoppalan (Children of Bodom) sähkökitaraklinikka ja Yrittäjien aamiainen perjantaiaamuna. Suurin oheistapahtuma on kaksipäiväinen SOHJO HACKS -kansainvälinen hackathon, johon saatiin lähes 90 hakemusta yhdeksästä eri maasta. Valitut tiimit ratkaisevat innovaatiohaasteita, joita ovat antaneet muun muassa Kelluu, Nanocomp ja Joensuun kaupunki.