Heurekan Halloween-tapahtumat ammentavat vesiaiheisesta näyttelystä
Loka-marraskuun vaihteessa Heurekassa juhlitaan Halloweenia perjantai-iltana 31. lokakuuta aikuisten kesken ja lauantaina 1. marraskuuta koko perheen voimin Lasten Halloweenissa. Halloween-tapahtumia vietetään viemäriteemalla torstaina 30. päivä lokakuuta avautuvan Vesi – elämän virta -näyttelyn kunniaksi.
Heurekan Halloween-tapahtumissa on tiedossa ohjelmia ja työpajoja. Tapahtumien aikana pääsee myös tutustumaan torstaina avautuvaan Vesi – elämän virta -näyttelyyn, jossa voi muun muassa tutustua veden matkaan jäätiköltä mereen, rakentaa patoja tai tulvimatonta kaupunkia sekä perehtyä makean veden varantoihin.
Aikuisten iltatapahtumassa perjantaina kello 19–24 on esityksiä, työpajoja ja asiantuntijaluentoja. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Illan aikana lavalla nähdään dragshow ja suomalainen Rioghan-metalliyhtye akustisesti.
Illan asiantuntijaluennoitsija on antropologi Ninnu Koskenalho. Pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistuksesta kertoo HSY:n jätevedenpuhdistuksen osastonjohtaja Kristian Sahlstedt. Ympäristöterveyden professori Helsingin yliopistosta ja THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen avaa, mitä viemäriverkostojen puhdistettavaksi kokoama jätevesi kertoo yhteiskunnan terveydentilasta.
Lauantaina kello 10–18 koko perheen Halloween-tapahtumassa nähdään Teatteri Tuikkeen Kummallinen kahvila -lastenteatteriesitys. Se yhdistää sirkusta, taikuutta, tiedetemppuja ja teatteria sanattomasti. Ohjelmassa on myös Halloween Silent Disco ja sisätiloissa kulkevassa pukuparaatissa lapset pääsevät esittelemään omaa Halloween-asuaan.
Työpajoissa ratkaistaan rikospulma hajuaistin avulla, tutkitaan painaako kylmä vai lämmin vesi enemmän ja tehdään pieniä vihreitä syötäviä helmiä. Lisäksi pääsee kokeilemaan VR-laseja, katsomaan mitä tapahtuu, kun yhdistetään sähkö ja kasvimaan antimet sekä kisataan koko perheen voimin viemärimestarin tittelistä.
