Tassut on Vuoden Luontokuva
45. kerran Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n järjestämä Vuoden Luontokuva
-kilpailun festivaali pidettiin Bio Rexissä Helsingissä. Vuoden Luontokuvaksi valittiin Ossi Saarisen ainutlaatuinen ilveskuva, ”Tassut”.
Saarisen yli viisi vuotta kestänyt ilvesprojekti huipentui Vuoden Luontokuvaksi valittuun hetkeen, kun utelias ilves ilmestyi yllättäen aivan kuvaajan lähelle.
– Pelottoman oloinen ilves seisoi sammaloituneeseen puunrunkoon nojaten kohdassa, jossa olin juuri hetkeä aikaisemmin unelmoinut kuvaavani ilveksen. Minulla oli matkassa vain 800 mm objektiivi, ja olisin halunnut kuvata ilvestä kauempaa saadakseni myös ympäristöä samaan kuvaan. Pinnanmuodot ja kasvillisuus eivät kuitenkaan mahdollistaneet parempaan kuvauspaikkaan siirtymistä, enkä halunnut ottaa riskiä, että säikäytän ilveksen pois, Saarinen pohti kuvaustilannetta jälkeenpäin.
Vuoden Luontokuva 2025 -kilpailussa oli yhdeksän sarjaa, joista yhdessä oli vuosittain vaihtuva teema. Tämän vuoden teemana oli Portfoliot.
Vuoden Luontokuvasta, kilpailun sarjavoittajista sekä muista kilpailussa palkituista kuvista muodostuu Vuoden Luontokuvat 2025 -näyttelykokonaisuus, joka kiertää seuraavan vuoden ajan ympäri Suomea. Ensimmäiset näyttelypaikat ovat Suomen Luontokeskus Haltia, Espoo (28.10.2025–8.2.2026), Kotka Maretarium (1.11.2025–31.1.2026) ja Joroisten kirjasto (1.11.–31.12.2025).
