Tapiolan Kulttuuriaukion uudistus etenee
Espoon Tapiolassa sijaitsevaa kulttuurikeskusta laajennetaan maanpäällisellä teatterirakennuksella, joka tulee pääasiassa Espoon teatterin käyttöön. Teatterin rakentaminen pääsee alkamaan arviolta tämän vuoden syksyllä ja uudet teatteritilat on tarkoitus saada käyttöön vuoden 2029 aikana.
Kulttuuriaukiota kehitetään korkeatasoiseksi kaupunkiaukioksi. Sitä rajaavien niin sanottujen keilahallin talon, Marimekkotalon ja Kaupinkallion pysäköintitalon tilalle suunnitellaan uutta toimisto-, palvelu- ja asuinrakentamista.
– Kulttuurikeskuksen laajennus ja Kulttuuriaukion uudistukset vahvistavat Tapiolan kulttuuriympäristöä ja tukevat niin Tapiolan kuin koko Espoon vetovoimaisuutta. Muutokset luovat elävää ja houkuttelevaa kaupunkitilaa, toteaa kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo.
Aukion järjestelyt mahdollistavat myös erilaisten tapahtumien järjestämisen. Viihtyisyyttä lisätään muun muassa alueelle istutettavilla puuryhmillä.
Kulttuuriaukio on osa Tapiolan historiallista keskustaa, joka perustuu arkkitehti Aarne Ervin keskustasuunnitelmaan vuodelta 1954. Kaikki alueen muutokset pyritään sovittamaan Tapiolan arvokkaaseen kulttuuriympäristöön. Kaavamuutoksella suojellaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset kulttuurikeskus, Keskustorni, Tapiontorin liikekeskus ja infokioski.
