Tampereen KoneAgria-messut vietiin tänä syksynä läpi edellisvuosia toiveikkaammissa tunnelmissa. Maatalousalaa kurittanut kustannusinflaatio on tasaantunut, mikä…
Tekijä: Toimitus
Viime vuosina toreista on puhuttu paljon – ja valitettavasti usein sävyllä, joka kuulostaa kuin kuolinsoitolta…
Edunvalvonnan syksy on ollut vauhdikas. Kesällä tavattiin poliitikkoja erilaisten tapahtumien yhteydessä ja sen myötä alaa…
Espoon kaupunki tarjoaa kaupunkilaisille avoimen Itsenäisyyspäivän juhlakonsertin lauantaina 6. joulukuuta kello 14.30–16 Espoo Metro Areenalla….
Syynä uuteen järjestelyyn oli torin uudistetut sähköt ja Horninkadun saneeraus, jonka vuoksi kadusta oli puolet…
Tytyrin joulukaivos avaa ovensa lauantaina 8. marraskuuta ja kutsuu kävijät sukeltamaan maanalaiseen taikamaailmaan. Vierailijat pääsevät…
Tuore kävijätutkimus vahvistaa, että Suomen MM-rallin, Secto Rally Finlandin vaikutus Keski-Suomen alueelle jatkaa kasvuaan. Kilpailu…
Kouvolan Lakritsi tunnetaan käsityöläisyydestä, tuoreudesta ja tarinasta. Se on ponnistanut Viipurista vuonna 1906 ja kasvanut…
Joulukuusia saa myydä Turun kaupungin osoittamilla yleisillä paikoilla 15.–24. joulukuuta. Myyntipaikkojen huutokauppa avautuu 17. marraskuuta…
Turussa vietetään Valon polku -valotapahtumaa tänä vuonna 4.–7.12. Reitti johdattaa kulkijan Tuomiokirkolta Kauppatorin kautta satamanostureiden…
Vaasa Festivaalin kuusi ensimmäistä nimeä ensi kesän ohjelmistoon ovat VIIVI, Robin, ruotsalainen Molly Hammar, Samuli…
Suomen Messusäätiö lahjoittaa 3,1 miljoonaa euroa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle tapahtumateollisuuden professuurin perustamiseksi. Professuuri on ensimmäinen Suomessa,…
Pori Jazzin perinteisiin kuuluu valita uusi juliste joka vuodelle. Uuden julisteen pohjalta syntyy kunkin vuoden…
Ensi vuonna kesäkuussa kolmipäiväisenä pidettävä Helsinki City Festival julkisti ensimmäiset artistinsa. Joukossa on suuria maailmantähtiä…
Viihdemediayhtiö Pop Media ostaa Voice.fi -sivuston Bauer Media Oy:ltä. Vuonna 2007 perustettu Voice on yksi…
Ajatus mennyttä aikaa huokuvasta joulunajan markkinatapahtumasta sai alkunsa reilu 30 vuotta sitten Keski-Euroopan markkinaperinteestä. Idean…
Noin 440 matkailualan ammattilaista, kansainvälistä vierasta ja toimialan sidosryhmiä yhteen koonneessa Finnish Travel Galassa palkittiin…
Nelonen Media Live ja Warner Music Live ovat solmineet kumppanuussopimuksen, joka tiivistää yhteistyötä festivaalien ohjelmasuunnittelussa…
Mikko Manninen on nimitetty Logomo Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään tammikuun alussa ensi vuonna. Manninen…
