Suomalaisen matkailualan merkittävin juhla, Finnish Travel Gala, lähestyy. Jo seitsemättä kertaa järjestettävä gaala kokoaa yhteen…
Tekijä: Toimitus
Malmin aseman läheisyydessä sijaitseva Ylä-Malmin tori uusitaan vuoden kestävässä peruskorjauksessa. Tavoitteena on kehittää toria asukkaiden…
Komeasta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnettu Antti Railio lähtee loppuvuodesta laajalle joulukiertueelle, joka kattaa 24…
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Tapahtumia rakennetaan parhaillaan yhdessä 39 kunnan kanssa. Yli 500…
Marko Hietala palaa keikkalavoille ”Roses From The Deep – Tour Pt. 2” -kiertueensa myötä. Roses…
Helsingin kaupunki on laatinut kunnianhimoisen suunnitelman torien kehittämiseen. Visiotyön mukaisesti kehitettäviin toreihin satsataan yhteensä yli…
Helsingin kaupunki on uudistamassa soittoaikalinjauksiaan tuleville vuosille. Kaupunki on valmistelemassa linjauksia, kuinka monena päivänä ja…
Naantalin Musiikkijuhlat toteutti kävijätutkimuksen 3.-14. kesäkuuta tänä vuonna järjestetyn festivaalin yhteydessä. Kyselytutkimus kartoitti tyytyväisyyttä festivaaliohjelmistoon…
Mamba-yhtyeen keulahahmo Tero Vaara täytti tammikuussa 60 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi bändi lähtee lokakuussa juhlakiertueelle, joka…
Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Suomenlinnan Liikenne Oy täyttää 75 vuotta. Suomenlinnan lautta on liikennöinnyt Helsingistä Suomenlinnaan…
Suomen Musiikkikustantajien palkintogaalassa Helsingin Valkoisessa Salissa palkittiin keskiviikkona 3. syyskuuta tekijöitä ja teoksia yhteensä kuudessa…
Kouvolan Turvallisuuskonferenssi 2025 tarjoaa monipuolisen kokonaisuuden ajankohtaista asiaa 11.–12. syyskuuta. Tapahtumassa käsitellään ajankohtaisia turvallisuuspoliittisia kysymyksiä…
Heinäkuu oli Oulussa vilkas tapahtumakuukausi. Useat festivaalit keräsivät tuhansia kävijöitä, ja Asuntomessut houkutteli matkailijoita tutustumaan…
Stadin cruising on autoharrastajien spontaani perinne, jossa kokoonnutaan Helsingin Kauppatorille joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina –…
Yhdysvaltalainen muusikko Kirk Franklin esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 14. syyskuuta. Hän kuuluu maailman menestyneimpiin gospel-artisteihin…
Anssi Tikanmäen monipuolista uraa kunnioitetaan juhlavasti loppuvuonna, kun Anssi Tikanmäki In Memoriam: Maisemakuvia Suomesta -konsertit…
Kevätmessut panostaa asumisen ja rakentamisen toimialaan ja tuo Oma Koti -tapahtuman takaisin osaksi Suomen suurinta…
Suomalainen tapahtumateknologian edelläkävijä Liveto Group Oy on ostanut lipunmyyntipalveluja tuottavan Eventio Oy:n. Kasvun vauhdittamiseksi Liveto…
Valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 6.-7. syyskuuta osallistuu tänä vuonna koko Suomessa noin 300 maatilaa ja maaseudun muuta…
Turun kaupunki ja Logomo tukevat Kummien työtä Elämä Lapselle -konsertin mahdollistamisessa Turussa. 30 vuotta täyttävä…
