Islantilais-suomalainen kulttuurirahasto on myöntänyt apurahoja maiden välistä yhteistyötä edistäviin hankkeisiin. Tänä vuonna islantilaisten ja suomalaisten…
Kategoria: Muut
Metsähallitus ja Euran kunta ovat sopineet, että kunta vastaa jatkossa Koskeljärven retkeilyreiteistä ja -rakenteista. Koskeljärven…
Museot ja muut kulttuuritapahtumat mielletään usein ensisijaisesti näyttelyiksi tai ohjelmasisällöiksi. Vantaan kaupunginmuseolla asiaa lähestyttiin maaliskuussa…
Kangasalla vietetään kolmatta kertaa kulttuuriviikkoa 6.–12. heinäkuuta. Viikon aikana kaupunki täyttyy taiteesta, tanssista, musiikista, teatterista,…
Oulussa juostaan yöttömän yön auringossa, taiteen, kulttuurin ja pohjoisen luonnon keskellä lauantaina 4. heinäkuuta. Ensimmäistä…
Punkaharjun Retretin luolasto avautuu uudella tavalla osana Savonlinnan Kulttuurin unelmavuotta 2026. Uusi valo- ja ääniteos…
FFrisbeegolfin SM-kilpailut matkaavat ensimmäistä kertaa Lappiin, kun mastereiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan Rovaniemellä 2.–5. heinäkuuta. Napapiirin…
Tänä vuonna Olavinlinnassa on luvassa elämyksiä, jotka soivat kevyemmin ja liikuttavat syvemmin. Kesän ohjelmisto koostuu…
Tanssia ja sirkusta on tänä kesänä tarjolla monipuolisesti esityskiertueilla ja tapahtumissa. Tanssitaiteilija Sanna Hento aikoo…
Joensuun keskustaan on asennettu kuusi kirjanvaihtolaatikkoa. Laatikoista voi hakea maksutta luettavaa ja niihin voi tuoda…
Matkailu ja tapahtumat ovat keskeinen osa Helsingin elinvoimaa, kaupunkilaisten hyvinvointia sekä kaupungin kansainvälistä vetovoimaa. Ne…
Hämeenlinnan Verkatehtaalla nähdään tänä kesänä ainutlaatuinen näyttelykokonaisuus, kun Custom Bikes & Art feat. Dia de…
Turun uusi musiikkitalo Fuuga avautuu yleisölle tämän vuoden lokakuussa. Rakennusta viimeistellään parhaillaan ja työmaalla työskentelee…
Suomalaisten tapaan myös latvialaiset rakastavat juhannusta. Keskikesän suurta juhlaa vietetään toki Riiassakin, mutta suomalaiseen tyyliin…
Latviassa matkailija kokee tekevänsä aikamatkan. Samanaikaisesti läsnä ovat sekä historia että nykyhetki. Niitä kumpaakin vomaisai…
Jyväskyläläislähtöinen NBA-koripalloilija Lauri Markkanen ja Jyväskylän kaupunki suunnittelevat uuden koripallohallin rakentamista. Osapuolet ovat kirjoittaneet asiasta…
Kristian Sallinen on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa…
Gramex julkaisi uuden Musiikin arvo -videosarjan, jossa seurataan kolmen ammattimaisesti musiikkia tekevän artistin luomisprosessia ideasta…
Poliisi on 9. kesäkuuta antanut HJK:lle päätöksen yleisötilaisuuden eli kotiotteluiden järjestämistä koskevista määräyksistä. Päätökseen kirjattiin…
Gramex on ottamassa merkittävän askeleen kohti reaaliaikaisia rojaltimaksuja yhteistyön myötä brittiläisen teknologiayhtiö Bloctaven kanssa. Tavoitteena on parantaa maksujen…
